Nuortti - Matkakertomus

Nuorttijoen valloitus - kehäkettu Manfred ja kaksi amatööriä

Rovaniemeläis-oululaisen kolmen hengen retkikunnan matkakertomus vuonna 2005 tehdystä kolmen yön vaellusreissusta Urho Kekkosen kansallispuiston kaakkoiskulman merkitylle Nuorttin retkeilyreitille (reitin pituus noin 40 km).

Alkujorinat ja automatka

"Isot vesipisarat on parhaita. Ne ei jätä mitään arvailujen varaan." -Antti.

Enpä olisi uskonut, että tämä reissu tulee vielä oikeasti tehtyä, kun toukokuussa 2005 tenttiinlukumaratonin kahvitauolla osoitin etusormellani Erälehdessä Nuorttijoen kanjonista kertovaa juttua ja puolitosissani totesin, että "tuonne me lähdetään!". Niin vain yhteinen kaikille pöydän ympärillä istuneille sopiva aika tuli sovittua ja alettiin tosissaan miettimään, miten reissulle tulee valmistautua. Ajankohta sijoittui heinäkuun viimeiselle viikonlopulle. Meistä kolmesta vain Antti on tehnyt 90-luvulla tai sen jälkeen vaellusreissuja ja saikin toimia meille muille konsulttina. Antti toimitti meille listan kesävaelluksella tarvittavista välineistöstä, jota alettiin keräämään kasaan ostamalla ja lainaamalla tutuilta. Matkaan lähdettiin henkilöautolla Rovaniemeltä torstaina 28.7. Pelkosenniemen ja Savukosken kautta Tulppioon ja sieltä edelleen 15 km retkeilyreitin lähtöpisteeseen Haukinivaan.

Menomatkalla poikettiin Pelkosenniemen eteläpuolella Kuukiurussa makoisilla kahveilla sekä Savukosken Samperin Savotassa nauttimassa erinomainen lihapata-ateria. Samalla taivaalta alkoi paiskoa vesipisaroita, joiden koko "ei jätä mitään arvailujen varaan", kuten Antti asian ilmaisi. Sade kuitenkin loppui ennen kuin päästiin Tulppion majoille tarkistamaan mikä se Samperin veturi oikein onkaan.


Samperin Savotta ja Tulppion Majat.

Ensimmäinen päivä (Haukinivan parkkipaikalta Hirvashautaan)

"Hirvashaudan heteestä saa Pohjois-Euroopan maukkainta vettä. " -Jukka P.

Tulppiosta jatkettiin vielä metsäautotietä viitisentoista kilometriä reitin lähtöpaikalle Haukinivan paikoitusalueelle, mihin jätettiin auto. Alueella oli viitisen kappaletta muitakin autoja, joten ajattelimme reitiltä löytyvän rutkasti muitakin kulkijoita. Kun yhteistä kuormaa oli jaettu, lähdettiin matkaan läpi hienon opastekatoksen. Reitille lähdettiin Nuorttijoen eteläpuolta ensin kohti Hirvashaudan autio-/varaustupaa, sieltä rajavyöhykkeelle Kolsan riippusillalle asti ja takaisin joen pohjoispuolta poiketen muutama kilometri Karhuojan saunallisella autio-/varaustuvalla, jolloin kokonaismatkaksi tulee n. 45 km. Reitin loppuun sijoittuu yksi kohokohta, kun joki ylitetään kahlaamalla sitä varten rakennetun vaijerin avulla. Heti patikoinnin alussa päästiin näkemään, miltä ylityspaikka näyttää joen toiselta puolelta ja suoritus pyörikin kaikkien ajatuksissa aina h-hetkeen, eli vaelluksen viimeiseen päivään sunnuntaihin, asti.

Matkaa ei ehditty tehdä kuin kilometrin verran kun rankka vesisade yllätti retkikunnan. Kaikilla oli onneksi mukana jonkinlainen sadevarustus sadeviitoista ja rinkan sadehupuista kertakäyttösadetakkiin ja jätesäkkiin, mutta vedenpitävien jalkineiden osalta varustukseen oli jätetty kaikkien osalta parantamisen varaa. Saavuimme Hirvashaudan autio-/varaustuvalle vajaan 6 km patikoinnin jälkeen suhteellisen märkinä, joten päätimme yrittää kuivatella vähän kamoja ja yöpyä siellä -- josko sää olisi suotuisampi seuraavina päivinä? Tuvassa ei ollut tulohetkellä parin rinkan lisäksi ketään, mutta Hirvashauta osoittautui, kaiketi läheisen sijaintinsa takia, reitin ehdottomasti suosituimmaksi kohteeksi. Etenkin kalamiehiä, kuten tuvassa yöpyneet Martti Martista norjalaisen vävypoikansa Bengt-Åken kanssa sekä kokeneet jyväskyläläiset nuorttinkävijät poikiensa kanssa, oli liikkeellä paljon. Muita odotellessa teimme polttopuita ja kokkasimme makaroonipataa. Kaikilla kalamiehillä oli lähistöllä teltta, joten Antin neljän hengen (toim. huom. ja neljän kilon) telttaa ei tarvinut sillä kertaa pystyttää, vaan kaikeksi onneksi saimme yöpyä tuvassa. Kalamiehiltä ehdimme oppia ainakin saraheinän kätevyyden tiskauspuuhissa ja nuotiopuiden pinoamisen keskisuomalaisittain ristikkomalliin.

"Tehdään vaan kaikki muu niin kuin Manfred, paitsi otetaan meetwurstista kuoret pois." -Jukka R.

Yön alkupuolisko sujui varsin hikisissä merkeissä. Yöpymäpaikkamme Hirvashaudan autiotupa oli nimittäin lämmitettävä saunanlämpimäksi, jotta varusteemme olisivat mahdollisimman kuivat seuraavana aamuna. Asiaa ei yhtään auttanut se, että Jukat "joutuivat" nukkumaan kerrossänkyjen yläpedeissä, ja lämpöhän totutusti tuppaa nousemaan ylöspäin. Antti puolestaan valitsi yösijakseen lattian retkipatjalla varustettuna, osin siitäkin syystä että kämpässä oli vain neljä petiä, joista kaksi oli "varattu" kalamiehille. Erämiehet jättivät tuvan oven yön ajaksi auki, ja aamuyöllä herätessämme huomasimme, että sauna olikin muuttunut igluksi, sillä sen verran kylmäksi tupa oli yöllä viilennyt. Ei siinä auttanut kuin vetää makuupussi korville ja yrittää jatkaa nukkumista, sillä eihän sitä kamiinaa keskellä yötä jaksa ruveta lämmittään. Aamulla lämpömittarin elohopea näytti hulpeaa +8 astetta. Mjoo, mmhm.

Ensimmäisen päivän matkan pituus: 6 km.


Haukinivan lähtöpaikka ja Hirvashaudan autiotupa.

Toinen päivä (Hirvashaudalta Kolsakoskenojalle)

Aamulla herätessämme olimme tyytyväisiä siihen, ettei enää satanut. Taivaalla lipuvat tummat pilvet tosin enteilivät märkää päivää. Aamupuurot syötyämme pakkasimme rinkat ja suuntasimme kohti Kummalehdonsuvannon tulipaikkaa. Vain hetken matkaa päästyämme taivas repesi jälleen ja rupesi tiputtamaan vettä niskaamme. Kiskoimme tutuiksi tulleet sadekamppeet yllemme ja matka jatkui. Aamupäivän mittaan saavuimme reitin komeimmille paikoille, Voittikönkään ja Pikkusaukkosuvannon näköalatasanteille. Maisemat olisivat varmasti olleet upeat, mutta tuolloin ilma oli harmittavasti todella sateinen ja kylmä tuuli hätistelikin meidät jatkamaan reissua heti muutaman valokuvan jälkeen. Kuvissa olevat hymyt ovat tekaistuja. Päivällisen nautimme Saukkosuvannonvaaran laavulla. Ensimmäinen pitempi tauko venähti parin tunnin mittaiseksi, kun märkiä vaatteita ja kehoa yritettiin kuivatella ja lämmitellä tulilla. Jatkoimme matkaa kohti rajavyöhykkeen rajaa ja alimmaisen Kolsankosken riippusiltaa. Riippusiltaa ja polkua reunusti rajavyöhykkeen raja, jota ei käy ylittäminen luvatta. Sillan jälkeen meitä odotti 276 rappusen jyrkkä nousu (tarkka luku, Antti laski). Vaaran päällä totesimme peruskuntokautemme jääneen hivenen puolitiehen, sillä sen verran paljon nousu veti jalat maitohapoille. Täytyi napata ylimääräiset Dexal-pastillit. Seuraavat kilometrit matkasimme tyypillisessä suomalaisessa metsämaisemissa kunnes viimein saavuimme yöpaikallemme Kolsankoskenojan laavulle.

Laavulla valmistimme ensimmäiseksi lounaamme ja ripustelimme vaatteita kuivumaan Jukka P:n nuotion ympärille rakentamaan kuivaustelineeseen. Jukka R:n lenkkarit (sic!) olivatkin melko lämpimissä oloissa, sillä yht'äkkiä huomasimme kulkupeleistä nousevan katkeran savun. Lenkkareiden kantapäät olivat sulaneet ja vaihtaneet vähän muotoakin liiallisen kuumuuden seurauksena. Myös Jukka P:n flanellipaitaan paloi nuotion loimussa pieni reikä. Vahingot jäivät kuitenkin suhteellisen pieniksi. Illalla pojat taikoivat rinkoistaan herkkuja, kuten kuivaa poronlihaa ja nestemäisiä lämmikkeitä. Tämäkin yö sujui varsin kylmissä merkeissä, sillä arviomme mukaan elohopea oli n. +5 asteen tienoilla aamuyöstä. Ja se kyllä tuntui, ks. video alta.

Toisen päivän matkan pituus: 17 km.

Kolmas päivä (Kolsakoskenojalta Karhuojalle)

Kolmannen päivän aamu valkeni, missäs muussa kuin vesisateessa. Aamutoimien jälkeen pakkasimme jälleen rinkat ja vedimme sadevaatteet yllemme. Matka jatkui pidemmittä pysähdyksittä aina Kummalehdonojan tulipaikalle, jossa nautimme lounaaksi nuudelit. Pitkästä aikaa vaellusreitti palasi myös Nuorttijoen rantatörmäille ja vesisadekin näytti taukoavan. Seuraava hengähdystauko pidettiin Ylimmäisen Hirvashaudan laavulla, lähellä ensimmäisen yön majapaikkaa. Laavulla tapasimme ensimmäisen oikean ihmisen sitten Hirvashaudan autiotuvan. Kaveri oli yöpynyt isänsä ja oppaansa kanssa Mettopalon kämpällä ja menossa seuraavana iltana Karhuojalle, eli samaiselle tuvalle, mihin myös meidän tämänpäiväinen määränpää oli. Antin täytettyä juomapullonsa vuolaana virtaavasta Nuorttijoesta retkikunta otti suunnaksi Mettopalon kohdalla Karhuojalle kulkevan polunhaaran. Matkalla polunpäähän taiteilimme tiemme läpi muutamasta poroportista Eero Avenin Naltioon-kappaleen lyriikoita soveltaen. Viimeiset 2 km Karhuojan kämpälle tuntuivat todella pitkiltä. Mielessä oli kuitenkin paikalta löytyvä sauna, joka auttoi viemään jalkoja toisen eteen hitaasti, mutta hartaasti. 100m ennen mökkiä retkikuntamme joutui jälleen uuden haasteen eteen. Suolla oleva puro tulvi sateiden johdosta ja pitkospuut olivat jääneet vedenvaraan. Jukat päättivät uittaa ennestään jo läpimärkiä kenkiä ylittäen puron vedenvallassa olleita pitkospuita pitkin. Toisella puolella puroa korjasimme pitkospuita siten, että Antti pääsi kuivin jaloin ylittämään vesiesteen. Ei olisi nimittäin seuraavana aamuna kovin huvittanut kastella kenkiä heti ensimmäisen kymmenen metrin jälkeen.

"Hyvät bastut ja mestat " -Stadilaisten kommentti Karhuojan autiotuvan vieraskirjassa.

Karhuojan autiotuvalle saavuttiin märkinä (vaikkei koko päivää enää ollutkaan satanut) ja uupuneina uteliaan poron saattelemana. Kaksi pitkää vaelluspäivää oli vienyt joukolta mehut ja kävely alkoi tuntumaan jo jaloissa. Lisäksi Antin Nuorttijoesta kaappaama vesi pisti myös vatsan toimimaan eri tavalla. Tupa oli kuitenkin komea ja "bastut ja mestat hyvät", kuten stadin sakkikin oli vieraskirjaan osuvasti kirjoittanut. Karhuojallakaan ei ollut ketään muita, mutta kuten myöhemmin selvisi oli ylimmäisellä Hirvashaudalla tapaamamme kaveri seurueineen yöpynyt siellä kaksi päivää sitten. Kiehisiä ja polttopuita oli oikeaoppisesti jätetty myös seuraaville tulijoille, kiitokset siitä edellisille! Sahasimme ja pilkoimme lisää polttopuita, lämmitimme tuvan ja meksikonpadan lisäriisillä höystettynä Antin kuivatusta jauhelihasta, jonka jälkeen lähdimme testaamaan Antin lämmittämän saunan. Muutamaa olutta oli kannettu rinkanpohjalla tätä hetkeä varten lähes 40 km.

Saunan välittömässä läheisyydestä (20 m) oli löytynyt lähde, josta saatiin kannettua pesu-, löyly- ja juomavedet, kunhan sammaleet ensin laskivat takaisin pohjaan erään erämiehen hämmennettyä vettä taitamattomuuttaan. Saunan löylyt olivat kerrassaan upeat ja tauoilla oli liikkumisen vastapainoksi rentouttavaa keskittyä vain tarkkailemaan ympäröivää luontoa. Vettäkin taas vähän ropisi, mutta eipä haitannut.

Kolmannen päivän matkan pituus: 17 km.

Neljäs päivä (Karhuojalta Haukinivan parkkipaikalle)

Karhuojalta lähdettiin taittamaan matkaa kohti Kärekeojan joenylityspaikkaa aamupäivästä. Lähiojan vesi oli pysytellyt alhaalla, joten siinä ei vielä tarvinut kastella kenkiään, vaikka se myöhemmin kosteassa metsässä olikin väistämättä edessä. Matka jatkui 2 km verran takaisin varsinaiselle reitille suoraan alas joenvarteen Mettopalon autiotuvalle, missä tapasimme edellisenä päivänä laavulla tapaamamme kaverin seurueen muut jäsenet. Seurue oli pitänyt majaa Mettopalolla ja käynyt pari päivää aikaisemmin samaisella Karhuojan tuvalla saunomassa. He olivat ylittäneet aiemmin viikolla Nuorttijoen kahlaamalla ja kertoivat helpotukseksemme veden yltävän vain "munapolveen". Olimme lukeneet Karhuojan kämpän vieraskirjasta tarinoita, joissa Nuorttijoen vesi oli joskus ollut niin korkealla, että se oli ulottunut kahlaajia kainaloihin. Myös Autiotuvat on-line: Koillis-Lapin autiotuvat kertoi joen olleen vielä elokuussa 2004 ylittämätön (päivitetty tieto toimitettu).

Mettopalolta matkaa jatkettiin samantien joenvartta kohti Kärekeojaa. Katsastimme matkalla myös ylityspaikan lähellä olevan Kärekeojan autiotuvan, mutta sekin oli tyhjillään. Saavuimme pian joenylityspaikalle, mihin on saatu ihan viime aikoina tasapainon säilyttämistä helpottamaan ylitysvaijeri. Virtaava Nuorttijoen vesi oli heinäkuun lopullakin kohtalaisen kylmää ja virtauskin suhteellisen kova. Joenpohja on kivikkoinen, eikä kovin tasainen, joten ylitykseen on suositeltavaa varata sandaalit tai muut kengät. Ylityksen jälkeen vedimme housut takaisin jalkaan ja marssimme alle kilometrin loppusuoran takaisin Haukinivan pysäköintialueelle. Paluumatkalle haettiin Tulppion majoilta vielä virvokkeita ja pysähdyttiin Savukoskella Samperin Savotassa ja Kuukiurussa kahvittelemassa.

Neljännen päivän matkan pituus: 8 km.

Loppujorinat

Vaelluksen pituudeksi muodostui kaiken kaikkiaan 48 km, josta suurin osa taivallettiin toisena ja kolmantena retkipäivinä. Reitti käsitti monipuolista maastoa rehevästä metsästä, soihin ja kivimaihin sekä erikoislaatuisia maisemia, kuten Pikkusaukkosuvannon näköalatasanteen upeat näkymät alas kanjoniin. Harmi vain, ettei sää ollut tällä kertaa meille suotuisampi. Reitillä oli muutamia raskaita nousuja, mutta maasto ei ainakaan merkityn reitin varrella ollut missään vaiheessa kovin vaikeakulkuinen. Huollettuja autiotupia on vain reitin alku- ja loppuvaiheella, mutta laavuja ja tulipaikkoja on tasaisin väliajoin myös alempana jokivarressa. Kaikissa tuvissa oli erinomaiset puitteet puuvarastoineen, vedenottopaikkoineen ja muine varusteineen. Taisipa kaikista tuvista löytyä jopa patjatkin selän pehmikkeiksi. Alueella on myös kotia, mutta ne eivät ole merkityn reitin varrella, vaan siltä täytyy hieman poiketa. Hyttysiä oli varsin vähän.

Katso vaellettu reitti kartalla.

© Copyright Antti Evesti, Jukka Peltoperä ja Jukka Ronkainen 2005-2008
Kaikkea sivustolla olevaa materiaalia suojaa tekijänoikeuslaki