Flunssasta viime aikoina kärsinyt RoPS lähti metsästämään kaivattuja lisäpisteitä ja kauden ensimmäistä vierasvoittoaan Turkuun TPS:n vieraaksi. Flunssa-aalto oli onneksi hellittänyt sen verran, että kotiin pitkäaikaistoipilas Nchimunya Mweetwan seuraksi jäi vain kakkosvahti Kari-Pekka Syväjärvi. Keskuskentällä mestarisuosikiksi ennen kauden alkua tituleerattu TPS kaatui toukokuussa niukasti 1-0 Titin maalilla.

TPS aloitti ottelun pirteästi tehden ensimmäisensä maalinsa jo ottelun 10. minuutilla. Osuman puski Christian Gyanin keskityksestä tanskalaishyökkääjä Simon Pedersen. RoPS sai turkulaisten avausmaalin jälkeen uutta puhtia ja kuittasi maalin 19. minuutin kohdalla Chilesle Chibwen kaukolaukauksella. RoPSin hallinta jatkui ja pian tasoituksen jälkeen Chanda Mwaba ampui lujan kudin tolppaan. Kotijoukkuuesta lähimmäs maalia pääsi Mika Ääritalo, mutta tauolle mentiin tasalukemissa.

RoPS:n pitkään hukassa ollut terävä hyökkäyspeli jatkui vielä toisen jakson alussa. Ansaittu 1-2 johtomaali syntyi Mwaban keskityksestä, jonka Philip Edeipo jatkoi takakulmalta maaliin. Vasta RoPSin johtomaalin jälkeen aloitti TPS taistelun painaen palloa kohti rovaniemeläisten päätyä. Tasoitus tuli 66. minuutilla ja maalista vastasi Aristides Pertot. Maalin jälkeen TPS haki RoPSia hanakammin voittomaalia, mutta ottelu päättyi tasatulokseen 2-2.

Tärkeintä oli saada tappioputki katki ja se, että putki katkesi vierasmatsissa TPS:aa vastaan on hieno saavutus. RoPS pelasi selostuksen perusteella parasta peliään pitkään aikaan etenkin ensimmäisellä jaksolla ja vielä toisen jakson alussa, eikä joukkueen selkäranka katkennut TPS:n 1-0 maalin jälkeen. Edeipo teki vasta toisen maalinsa tällä kaudella ja toivoa sopii, että jonkinsortin apina tipahti nyt pommikoneen selästä.

RoPS nousi tasuripisteellä sarjataulukon 10:nneksi ohi VPS:n. Pelissä oli selviä merkkejä parantuneesta asenteesta – toivottavasti muutos on pysyvää ja FC Haka kaatuu ensi sunnuntaina Keskuskentän valojen loisteessa!

RoPS:n kokoonpano: Rönkkö; Uimaniemi – Kulik – Kunda – Turpeenniemi; Chibwe – Nurmela – Mwaba – Titi; Saileti – Edeipo.

Iltalehden leijonat: *** Simon Pedersen, ** Mika Nurmela, * Aristides Pertot

Ottelun vakuuttaja: Simon Pedersen

Kommentoi