RoPS lähti otteluun kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa. Ruuti on ollut muutenkin märkää kuin Rovaniemen elokuu, sillä joukkue ei ollut tehnyt maalin maalia neljässä viimeisessä ottelussaan. Kapteeni Nurmelan pelikiellosta huolimatta RoPS lähti selvänä ennakkosuosikkina kotiotteluun Jaroa vastaan.

RoPS esitteli 1315-päiselle yleisölle uuden pelaajan, FC OPA:sta tulleen Ollon, joka pelasi Nuren ankkuripaikalla ihan mukiinmenevän pelin. RoPS hallitsi avausjaksoa ja tilanteitakin syntyi kivasti. Maalihanat avasi Sasha Kulik, joka puski jo ottelun ensiminuuteilla hiuksenhienosti ohi. Kulik nousi vapaapotkutilanteessa ylös ja laittoi Zeddy Sailetin antaman vaparin takakulmalta tyhjiin päättäen samalla liian pitkäksi venähtäneen kuivan putken. Jakson lopulla Chilesle Chibwe esitteli vielä komean saksipotkun, joka suuntautui harmittavasti suoraan Jaron maalivahdin syliin.

Toiselle jaksolle tultaessa RoPS ohjasi edelleen peliä ja loi vieraita paremmat maalipaikat, mistä osoituksena mm. Sailetin laukaus ylärimaan. Ottelun ratkaisu nähtiin kuitenkin vasta 74. peliminuutilla, kun Antti Uimaniemi joutui kaatamaan paitsiolta haiskahtaneessa tilanteessa Jaro-hyökkääjän rankkarialueella ja kotiyleisön “suosikki” Mikko Hyyrynen ampui pilkulta tasoituksen. Viitisen minuuttia myöhemmin sama mies järjesteli paikan Jussi Roikolle, joka viimeisteli ottelun voittomaalin. RoPSin heikoin lenkki tänään oli erotuomari Ville Järvenpää, joka jakoi ottelussa peräti 10 varoitusta, vaikkei ottelu ollut mitenkään erityisen likainen. Lisäksi Järvenpää ajoi Janne Turpeenniemen kentältä tilanteessa, jossa kaksi pelaajaa liukui samaan irtopalloon kostealla kentällä. Turpeenniemen ulosajon jälkeen Jussi Aalto kaunisteli läpiajosta ottelun loppulukemat 1-3:een.

RoPS:n kokoonpano: Syväjärvi; Uimaniemi – Kulik – Kunda – Turpeenniemi; Ollo – Mwaba – Chibwe – Titi; Saileti – Edeipo.
Yleisöä: 1315
Iltalehden leijonat: *** Mikko Hyyrynen, ** Jussi Roiko, * Ollo
Ottelun vakuuttaja: Titi Essomba

Putoamistaisto

Toinen perättäinen kotitappio antaa viitteitä joukkueen nykytilasta, sillä RoPSin kaikki voitot ovat tähän asti tulleet kotona ja vieraissa pisteitä on saatu nipistettyä vain parissa ottelussa. Kuiva putki on tiputtanut joukkueen vahvasta keskikastista yhä lähemmäs putoamistaistelua, joka huipentuu kohti kauden loppua.

RoPS pitää edelleen hallussaan sarjataulukon 9. tilaa, mutta samalla VPS nousi tasurillaan samoihin pisteisiin ja Jarokin enää pisteen päähän. Myös MIFK kavensi eroa pisteellä kuuteen pisteeseen. RoPSin niskaan hengittävät Jaro, MIFK ja KuPS ovat pelanneet yhden ottelun RoPSia vähemmän.

Veikkausliigaa on toki jäljellä vielä kahdeksan kierrosta, mutta tällä tahdilla RoPS ei tule tässä kilpailussa pärjäämään. Lisäksi Daniel Bauerin kausi on ohi (miehestä tehtiin muuten kentän laidalla juttua saksalaiselle tv-kanavalle), Mweetwan paluusta ei näy merkkejä ja puolustus koki jälleen kovan takaiskun, kun Janne Turpeenniemi saa ulosajostaan lahjaksi yhden(?) ottelun pelikiellon. Pelikieltoja on tulossa varmasti lisää, kun korttitilit pikkuhiljaa täyttyvät.

Muita raportteja

Kommentoi