Euroopan Liigaan osallistuva FC Lahti tuli Rovaniemelle hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoaan varamiehisenä ja tärkeitä pelaajiaan lepuutellen. Muiden muassa kuningas Jari Litmanen oli jäänyt pois koko Lapin reissulta. Joukkueet olivat ennen sunnuntain ottelua pelanneet Rovaniemellä tasan aina vuodesta 2004 lähtien. Tällä kertaa molemmat hakivat tähän tilastoon muutosta, mutta vain vieraat onnistuivat tavoitteissaan haluamallaan tavalla.

Valmentaja Mika Lumijärven lupailuista huolimatta RoPSin puolustuslinjassa ei nähty isoja muutoksia, tosin Susivoudilla joukkueen esitykset ovatkin olleet huomattavasti vieraspelejä mairittelevampia. Ainoa näkyvä muutos oli “God” Chibangan paikka avauksessa ankkurina White Simwanzan parina.

Lahtelaisten kova ottelurumba painoi pelaajien jaloissa ja ottelu olikin alusta alkaen kotijoukkueen hallinnassa. RoPSin hyökkäyspeli pyöri tuttuun tapaan nätisti silloin, kun pallo pelataan kohti kentän kulmia liukkaille laitureille Okodughalle ja Musondalle. Tällaisesta tilanteesta syntyi myös ottelun ensimmäinen maalipaikka, jonka kolme maalia Jaroa vastaan tehtaillut Oku nosti harmittavasti tolppaan. Em. laiturikaksikko on varsin tehokas myös pallollisena yksi vastaan yksi -tilanteissa, mikä saikin Lahden valmentaja Ilkka Mäkelän vaihtamaan laitapuolustajana pelanneen Jari Holopaisen kentältä jo 24. peliminuutilla. Mutta siihen RoPSin hyökkäykset usein jäävätkin. Laiturit eivät itse ehdi ottelun aikana tarpeeksi moneen maalipaikkaan, jotta maaleja tulisi, eikä kärjessä häärivä Chilesle Chibwe kykene heitä tukemaan oikein millään tavalla. Keskikentällä ylempänä pelaavan Chanda Mwaban esitykset puolestaan ailahtelevat laidasta laitaan. Chanda kykenee kyllä tuomaan palloa ylös ja jakelemaan tarkkoja syöttöjään, mutta liian usein taituri luopuu pallosta liian myöhään, kun laidat ovat jo ehtineet jarruttelemaan. Kun RoPS ei painostuksesta huolimatta saanut tehtyä maalia, ottivat lahtelaiset peliä koko ajan enemmän hallintaansa.

Toisella jaksolla Simwanza loukkasi vatsaansa, mistä alkoi outojen vaihtojen ketju. Simwanzan tilalle tuli maalitykki Nchimunya Mweetwa, jonka pelipaikka jäi kaikille arvoitukseksi, ja Mwaba laskeutui rikkovalle paikalle ankkuriksi. Myöhemmin toisen ankkurin tontille tuli Mika-Matti Maisonvaara ja hyvin pelannut Musonda korvattiin Jefferson Pireksellä. Siinä missä RoPS sai oman pelinsä täysin sekaisin muutoksilla, onnistui Lahti rikkomaan RoPSin keskialueen hallinnan ottamalla kentälle taitavan Rafaelin. Kuten monta kertaa aikaisemminkin tällä kaudella, ottelu ratkesi lopulta henkilökohtaisiin virheisiin – tällä kertaa triplasellaiseen. Ensin Joonas Ikäläinen potkaisi pallosta ohi, mutta Stephen Kunda ehti palloon ennen Rafaelia. Kundan purku osui kuitenkin suoraan brassiin, joka kiitti ja nosti voittomaalin ohi löysästi vastaan tulleen Jung-Hyuk Kwonin. Pienessä tihkusateessa pelatussa ottelussa jaettiin yhteensä kahdeksan varoitusta, joista viisi Lahdelle ja kolme RoPSille.

JJK:n nipistäessä TPS:ltä pisteen, nousi se RoPSin edelle sarjataulukossa. RoPS on nyt toiseksi viimeisenä putoajan paikalla, kaksi pistettä KuPSia edellä.

Kommentoi