RoPSin raivokas loppukiri jatkui Kotkassa ja joukkue toi satamakaupungista mukanaan paitsi kauden ensimmäisen vierasvoiton maalein 0-2 (0-0), myös sinetin sille, että Veikkausliigaa pelataan myös ensi kaudella Napapiirillä. Ottelu oli paikan päältä saatujen raporttien mukaan selkeää RoPSin hallintaa.

Molemmat maalit syntyivät ottelun viimeisellä neljänneksellä. Voittomaalin teki Titi ottelun 73. peliminuutilla Chanda Mwaban syötöstä ja loppulukemat viimeisellä minuutilla 0-2:een sinetöi kentälle viimein päässyt Juuso Majava. Laukaisutilaston perusteella (9-0 RoPSille) paikkoja olisi ollut suurinumeroisempaankin voittoon, mutta tähän toki tyydytään. :)

RoPS:n kokoonpano: Rönkkö; Uimaniemi (56. Saileti) – Kulik – Kunda – Ollo – Turpeenniemi; Maisonvaara – Mwaba – Nurmela – Titi; Edeipo (84. Juu Majava).
Iltalehden Leijonat: *** Titi (RoPS), ** Nurmela (RoPS), * Järviniemi (KTP)
Ottelun vakuuttaja: Philip Edeipo

RoPSilla on jäljellä vielä ottelut VPS:aa (19.10.) ja KuPSia (26.10.). KooTeePeeta vastaan RoPSilla oli mukana vain kolme vaihtomiestä, joista kaksi oli kenttäpelaajia. VPS-ottelussa huilaa varmuudella ainakin korttitilinsä täyttänyt Janne Turpeenniemi. Chibwen, Juha Majavan, Mweetwan ja eilen selkävaivoista kärsineen Uimaniemen pelikunto on arvoitus, mutta seuraava ottelu pelataan vasta kahden viikon kuluttua, joten pelaajilla on vielä vähän lisäaikaa toipua.

Raportteja ottelusta

Kommentoi