
Ottelun panoksettomuus ja kylmä keli oli kangistanut molemmat joukkueet RoPSin kohdatessa eilen viimeisessä kotiottelussaan Vaasan kaimaseura VPS:n. RoPSilta puuttuivat riveistään pelikieltoaan kärsinyt Janne Turpeenniemi, sekä jalkavaivoistaan toipuvat Nchimunya Mweetwa ja Chilesle Chibwe. Oikean laitapakin tontille oli laskettu Mika Nurmela.
Kotijoukkue hallitsi kentän tapahtumia, muttei saanut millään puhkottua vieraiden puolustusta. Ottelun parhaaksi valittu VPS:n maalivahti Henri Sillanpää torjui nekin vähät paikat mitä RoPS sai luotua. Parhaista yrityksistä vastasivat Mika Nurmela ja Titi Essomba, joiden laukaukset Sillanpää varmasti liimasi. Vierasjoukkue VPS sen sijaan käytti omat paikkansa hyväksi. Miika Ekström karkasi 17. minuutilla oikealta laidalta läpiajoon ja joutui Stephen Kundan torppaamaksi, eikä erotuomari voinut muuta kuin viheltää pallon pilkulle. Rankkarin ohi Kalle Rönkön toimitti varmasti Jyri Hietaharju. Toiselle jaksolle RoPS vaihtoi ryhmitystään ja jatkoi kovaa painostustaan. Tilaisuus tasoitukseen tuli ottelun lopussa, kun Philip Edeipo kaadettiin ja erotuomari osoitti toistamiseen rankkarin paikkaa. Mika Nurmela täräytti pallon kuitenkin ylähirteen ja kolme pistettä matkasivat Vaasaan.
Bondarenko suuttui
RoPS-luotsi Valeri Bondarenko kritisoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa rankkarin ampujan valintaa. Hänen mielestään rankkarin olisi pitänyt antaa joko Chanda Mwaba tai Zeddy Saileti, kun taas Nurmelan luulo oli, että hän saa sopia Mwaban kanssa ampujan. Mwaba ei halunnut rankkaria ampua, koska epäonnistui viimeksi Vaasassa. Joko olisi aika sopia rankkarin ampuja ennen ottelua jos viesti ei kulje vaihtopenkiltä kentälle?
Jälleen iso vaihto vedonlyönnissä
Veikkaus sulki RoPS-VPS -ottelun listoiltaan maailmalla tapahtuneen pelikäyttäytymisen vuoksi, mutta palautti sen listoille vielä ennen ottelun alkua muutetuin kertoimin. VPS:n voittoa oli pelattu Euroopassa huomattavilla summilla, mikä johti sen kertoimen romahtamiseen. Kertoimien muuttaminen kesken pelaamisen liittyy Veikkauksen riskienhallintaan ja on tällaisissa tilanteissa normaali käytäntö.
Veikkausliigan pj Jan Walden ilmoitti asiasta ennen ottelua RoPSin pj Risto Nivalle, jotta paikalla olijat osaisivat tarkkailla ottelutapahtumia mahdollisen vilunkipelin varalta. RoPS teki ottelussa yhden yllättävän vaihdon, kun virolaistoppari Aleksandr Kulik otettiin kentältä jo puolen tunnin pelin jälkeen. Kulikin otteissa kentällä ei näkynyt mitään kummallista.
“Sain tiedon tällaisesta aiemmin päivällä. Totta kai tässä on nyt jotain vilunkia sekä epäilyttävää taustalla. Joudumme jatkossa muuttamaan varmasti toimintatapojamme, sillä tällainen on seuralle ikävä asia.” -Jouko Kiistala (IS)
RoPSin kokoonpano: Rönkkö; Uimaniemi – Kulik (29. Inkeröinen) – Kunda – Nurmela; Maisonvaara (78. Juha Majava) – Mwaba – Ollo – Titi; Saileti – Edeipo.
Ottelun tähdet: *** Henri Sillanpää (VPS), ** Mika Nurmela (RoPS), * Titi Essomba (RoPS)
Ottelun vakuuttaja: Titi Essomba, RoPS
Yleisöä: 1263.
Nure haluaa jatkaa
Mika Nurmela ilmoitti lehdistötilaisuudessa halustaan jatkaa pohjoisessa:
“Minulla on kaksi realistista vaihtoehtoa, RoPS ja AC Oulu. Kyllä minä olen kiinnostunut jatkamaan täällä, mutta keskusteluja emme ole vielä seurajohdon kanssa käyneet.”
Kiistala toteaa Paitsion haastattelussa, että RoPS havittelee ensi kaudeksi kolmea kotimaista vahvistusta. Lisäksi pelaajia kartoitetaan tarpeen mukaan Sambiasta. Vahvistuksia etsitään joka osa-alueelle, mutta “maalivahtitilanne katsotaan nykyisten kanssa tämän kauden jälkeen”. Kiistala ei sulje pois RoPS-ikoni Zeddy Sailetin jatkoa pelaajana, mutta RoPS Farmi on tullut tiensä päähän. Yhteistyötä pyritään kuitenkin tekemään muiden rovaniemeläisten seurojen kanssa.
Gardin käänsi takkinsa
Vielä noin kuukausi sitten Keskuskentän valojen vihkijäisissä joulupukin kanssa tulevaa remonttia hehkuttanut kaupunginjohtaja Mauri Gardin (kesk.) on kääntänyt takkinsa. Gardinin tuoreessa esityksessä kaikkia kaupungin tekemiä investointeja leikataan talouden taantuman pelossa. Suunniteltuihin investointeihin sisältyi myös Keskuskentän saneeraus, joka siirtyy esityksen mukaan vuodelle 2010. RoPSin toimitusjohtaja Jouko Kiistala yllättyi tiedosta, muttei usko sen vaikuttavan seuran toimintaan. Muistakaa kysyä kuntavaltuustoehdokkailtanne heidän suhtautumisestaan rovaniemeläisen jalkapalloilun kehittämiseen.

Kommentoi