Rovaniemi on aina ollut HJK:lle vaikea vieraskaupunki, niin myös eilen. Viikolla valmentajansa erottanut RoPS syttyi vaihdoksesta ja Rovaniemeä hellineestä helteestä sen verran, että kentällä nähtiin taas pykälän paremmin taistellut ryhmä. Ottelua hankaloitti todella kova tuuli, joka vaikeutti erityisesti pitkien pallojen vastaanottoa. Zeddy Sailetin ollessa avauksessa, vastuun peluutuksesta kantoi Mika Lumijärvi, joka oli tehnyt pieniä muutoksia avauskokoonpanoon. Janne Turpeenniemen pelikiellon vuoksi oikean puolustajan tehtäviä hoiti Echiabhi Okodugha. Puolustuksen keskustaa tukivat ankkuripari Saileti-White Simwanza ja oikean laiturin tontille avaukseen oli nostettu Jefferson Pires.

Kotijoukkue aloitti ottelun yllättävän vahvasti. Se liikkui hyvin ja karvasi ylhäältä minimoiden Klubin pelitilan. Ensimmäinen paikka tuli kuitenkin vieraille, kun Mohammed Kamara pääsi laukomaan läheltä kuudentoista rajaa, mutta tänään erinomaisesti pelannut Jung-Hyuk Kwon torjui. Vähän sen jälkeen Christopher Musonda karvasi Stephen Kundan lähettämän pystypallon hyökkäysalueella, harhautti Mikko Hauhian (tai Pyry Kärkkäisen?) vasemmalla ja keskitti pallon. HJK-veskari Ville Wallén torjui ensin Sailetin yrityksen, mutta paikalle osunut Pires siirsi maalinedusruuhkasta kotijoukkueen 1-0 johtoon. RoPSilla oli ensimmäisellä jaksolla useampiakin paikkoja lisätä johtoaan, mutta edes Musondan avopaikka ei tuottanut tulosta.

Toisella jaksolla RoPS joutui vuorostaan pelaamaan vastatuuleen ja näin HJK pääsi koko ajan paremmin peliin mukaan. Erityisesti Sebastian Sorsan nousut oikealta aiheuttivat päänvaivaa RoPS-puolustukselle. Vieraat loivat muutamia hyviä tilanteita, mutta tehot olivat kaiteissa – Kamaran laukaus ottelun alussa jäi Klubin ainokaiseksi kohti maalia. Lumijärvi antoi toisella puoliajalla peliaikaa myös omille junioreille. Kentälle pääsivät niin Mika-Matti Maisonvaara, Jussi Inkeröinen kuin ensimmäistä liigaotteluaan pelannut Jukka Yrjänheikkikin. RoPS kesti HJK:n lopun painostuksen ja nappasi kolme pistettä. Samalla joukkue nousi sarjataulukon viimeiseltä tilalta 12:nneksi.

RoPSin kokoonpano:

              Musonda
  Chibwe       Mwaba      Pires
          Simwanza Saileti
Syväjärvi Ikäläinen Kunda Okodugha
               Kwon

66. Pires <-> Maisonvaara
72. Syväjärvi <-> Inkeröinen
87. Mwaba <-> Yrjänheikki

Bumajen tähdet:
*** Christopher Musonda – energistä karvausta ylhäältä
** Jung-Hyuk Kwon – loistokoppeja, tänään itse varmuus
* Joonas Ikäläinen – erinomaista puolustuspeliä

Yleisöä: 1825

Lue lisää:

Kommentoi