
RoPS kohtasi eilen vieraissa Vaasan kaimaseuransa, VPS:n. Molemmat joukkueet olivat sarjassa vielä ilman voittoa, joten ottelun panos oli tässä vaiheessa kautta kova: pääseminen pois sarjataukon putoajien paikoilta. Viime kaudella VPS:ssä pelanneen Joonas Ikäläisen johtama RoPS lähti otteluun toiveikkaana, vaikka siltä uupui kokoonpanosta pelikiellossa ollut White Simwanza, jalkakrampeista kärsinyt Zeddy Saileti sekä vielä kuumeen takia sivussa ollut Ville Syväjärvi. VPS:lle ottelu oli ensimmäinen uuden valmentajakaksikon Petri Vuorinen-Juha Reini alaisuudessa Tomi Kärkkäisen jätettyä tehtävänsä.
Uusi VPS lähti otteluun hyökkäysvoittoisella taktiikalla ja se tuottikin tulosta jo 12. peliminuutilla. Avausmaalin teki Tony Björk, jonka laukaus meni puolustajan kautta ohi Jung-Hyuk Kwonin. Kymmenen minuuttia myöhemmin ottelu oli jo 2-0 Antonio Inutilen iskettyä pallon verkkoon kulmapotkun jälkitilanteesta. RoPS oli ensimmäisellä jaksolla täysin vastaantulijana ja niinpä Valeri Bondarenko joutui herättelemään porukkaansa vaihdolla jo ennen puoliaikaa. Oikealla laidallaan heikosti pelannut Echiabhi Okodugha joutui tekemään tilaa Jussi Inkeröiselle.
Toisella puoliskolla RoPS pääsi otteluun paremmin mukaan ja se haki lisää hyökkäysvoimaa vaihtamalla Godfrey Chibangan Mika-Matti Maisonvaaraan. Lievästä hallinnasta huolimatta joukkueen hyökkäysten rakentelu oli liian hidasta, eikä kunnollisiin maalipaikkoihin päästy. Takaa-ajo loppui Janne Turpeenniemen saatua toisen varoituksensa 73. minuutilla. Lisämaaleja ei nähty, joten ottelun lopputulokseksi jäi ensimmäisen jakson 2-0.
RoPSin kokoonpano: Kwon; Koivuranta – Ikäläinen – Kunda – Turpeenniemi (73. ulosajo); Chibwe – Mwaba – Syväjärvi – Chibanga (66. Maisonvaara) – Okodugha (36. Inkeröinen); Musonda (76. Pires).
RoPSin seuraava ottelu on ensi sunnuntaina, kun Susivoudilla vierailee HJK.

Kommentoi