
RoPS ja KuPS kohtasivat toisensa Liigacupin ottelussa Heinäpään palloiluhallissa Oulussa. Tällä kertaa yleisö ei ollut löytänyt tietään lehtereille yhtä suurilukuisena kuin tiistaisessa HJK-ottelussa. RoPS:n kannattajaryhmä Tokka metelöi jälleen kiitettävästi koko ottelun ajan, eikä hiljaisia hetkiä juurikaan päässyt syntymään.
Vaikka maaleja ei yhtä enempää nähtykään, olisivat lukemat voineet olla RoPS:n kannalta paljon synkemmätkin. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla KuPS pääsi yrittämään vapaapotkuja RoPS:n rangaistusalueen tuntumasta useampaan otteeseen, mutta niiden laatu oli huono. RoPS ei ensimmäisen jakson aikana paikoilla mässäillyt. Pari epämääräistä yritystä, jotka suutautuivat päätyrajan yli. Ensimmäisellä jaksolla KuPS hallitsi palloa selvästi enemmän RoPS:n keskittyessä erittäin tiiviiseen puolustuspelaamiseen. Parhaiten ottelun kulkua kuvaa puhelimeen ottelua selostaneen tarkkailijan kommentti: “Away team is far superior”.
Toisella jaksolla sama tahti jatkui ja KuPS pääsikin tekemään maalin oikealta tulleen keskityksen seurauksena. Venäläinen puski pallon komeasti etukulmaan ja numerot olivat 0-1. Maalin jälkeen RoPS pääsi hiukan paremmin otteluun mukaan panostaessaan hyökkäykseen nostamalla mm. keskuspuolustaja Kulikin target-mieheksi kärkeen ja potkimalla miehelle korkeita palloja. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt. KuPS pääsi pari kertaa iskemään vastahyökkäyksin, mutta tuloksetta. Ottelun loppu menikin sitten plörinäksi, kun KuPS:n puolustaja otti pahasti iskua päähänsä ja makasi kentällä hoivattavana useita minuutteja. Ottelun kuuluttaja tiedusteli löytyisikö katsomosta mahdollisesti lääkäriä tarkistamaan pelaajan vammojen vakavuus. Pelin jatkuessa RoPS:n paras hyökkäysinto oli laantunut eikä pahoja paikkoja juurikaan enää syntynyt.
Maalivahtiosastolla RoPS:n Kalle Rönkön avaukset olivat luokattomia niin maasta kuin käsistäkin. Liian harvoin pallo löysi nopeasti lähimmälle vapaalle miehelle ja heittämisen sijasta Rönkkö keskittyikin potkimaan palloa keltamustille tai katsomoon.
Kokonaisuutena KuPS hallitsi ottelutapahtumia selvästi. RoPS:n maalipaikat olivat vähissä, eikä niitä ollut liikaa kuopiolaisillakaan. Positiivista antia RoPS:n puolelta puolustuksen kohtalaisen tiivis olemus. Kulik – Kunda kaksikko pelasi kohtalaisen hyvän ottelun yhdestä takaiskumaalista huolimatta. Keskikentällä pelannut Bauer pelasin myös hyvin ja oli jatkuvasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pelinrakentelu ja pallonhallinta olivatkin sitten hyvin huonolla tolalla ja Mweetwa oli jälleen aivan liian yksin hyökkäyspäässä.
0-1.
Terveisin,
Bumajen Oulun reportteri.

Kommentoi