11
Pistetili avattu

RoPS sai eilen pistetilinsä auki kolmannessa Veikkausliiga-ottelussaan Susivoudilla Maarianhaminan IFK:ta vastaan. Ottelusta muodostui ennakko-odotuksista huolimatta tasainen vääntö ja kotijoukkueen peli näytti jälleen pykälän edellistä ottelua paremmalta. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin RoPSin missattua jo kolmannen perättäisen rankkarin tällä kaudella.
Ensimmäinen jakso alkoi kotijoukkueen lievässä hallinnassa, mutta MIFK pääsi peliin nopeasti mukaan ja tilanteita syntyi molempiin päihin. RoPSin pelinrakentelu katkesi lähes poikkeuksetta jo keskikentällä ja pian joukkue alkoikin pelaamaan pitkää ja korkeaa palloa Christopher Musondalle, joka jäi usein yksin fyysisten MIFK-puolustajien keskelle. Vieraiden hyökkäykset menivät pidemmälle, mutta katkesivat viimeistään tänään erinomaisesti pelanneeseen puolustuslinjaan. Erityisesti toppari Joonas Ikäläinen on parantanut peliään ja alkaa näyttämään todellista tasoaan. Ikäläinen voitti suurimman osan oman puolustusalueen pääpalloista. Myös koko ottelun tänään jaksanut Janne Turpeenniemi oli hyvällä pelipäällä.
Toinen jakso alkoi päinvastoin kuin ensimmäinen. Saarelaiset saivat alussa pari hyvää tekopaikkaa, mutta pelin hallinta kääntyi pian RoPSille. Ensin kokeilemaan pääsi Echiabhi Okodugha, jonka laukaus oli kuitenkin liian heppoinen. Ottelun paras tilanne syntyi vaihdosta kentälle tulleen Mika-Matti Maisonvaaran loistavasta pystysyötöstä alueelle. Pallon sai haltuunsa Musonda, jonka Mate Dujilo joutui kaatamaan väärin ottein. Dujilo passitettiin suihkuun ja RoPSille tuomittiin jo kauden kolmas rangaistuspotku. Zeddy Saileti päätti kakkosvalmentajan ominaisuudessaan kantaa vastuun, mutta legendan kuti kilahti sisätolppaan ja jatkopallo meni kulmaksi. RoPS sai pelata viimeisen vartin yhden miehen ylivoimalla, mutta liike ei enää riittänyt kunnollisiin paikkoihin.
RoPSin kokoonpano: Kwon; Syväjärvi (68. Maisonvaara) – Ikäläinen – Kunda – Turpeenniemi; Chibwe – Simwanza – Mwaba – Saileti – Okodugha (84. Chibanga); Musonda.
Yleisöä: 1273
Bumajen plussat ja miinukset:
+ Esitys taas pykälän parempi, valoa tunnelin päässä?
+ Puolustuslinjalta ja Kwonilta hyvä esitys, etenkin Ikäläinen & Turpeenniemi
- Keskikentältä vain Okodugha ja Simwanza saavat tyydyttävän
- Chibwen “sipsuttelu” puolustuksen tueksi useammasta käskystä huolimatta
- RoPS ja IFK Mariehamn Rovaniemellä tasapeliin (Veikkausliiga)
- Hukattu pilkki harmitti RoPSia (Veikkausliiga)
- Pilkut piinaavat yhä RoPSia (LK / RoPS.fi)

Kommentoi