Mika Huuhtanen. Kuva © Hjk.fi

Viime kaudella Klubi 04:n riveissä Ykkösessä torjunut 23-vuotias Mika Huuhtanen on ensi kaudella RoPSin ykkösvahti. Huuhtasen sopimus on yksivuotinen.

Huuhtanen pelasi viime kaudella 24 Ykkösen ottelua HJK:n reservijoukkue Klubi -04:ssä. Hän on kuulunut myös HJK:n liigarinkiin, mistä löytyivät myös suosittelijat Rovaniemelle muuttoon. Entisillä RoPS-vahdeilla Ville Wallénilla ja Jani Vianderilla oli pelkästään hyvää sanottavaa, millä oli iso merkitys Huuhtasen saamiselle.

Mika Huuhtasen saavutuksiin kuuluvat A-nuorten Suomen mestaruudet vuosilta 2004 ja 2005. Hänet tunnetaan äänekkäänä puolustuksen ohjaajana ja johtajatyyppinä.

Mika Huuhtanen
Lempinimi: Monni
Syntynyt 14.9.1986 Espoossa
Pituus: 183 cm
Paino: 78 kg

Matti Vikman kakkosvalmentajaksi

RoPSin kakkosvalmentajan sekä maalivahtivalmentajan tehtäviä hoitaa ensi kaudella ex-maalivahti Matti Vikman. Vikmanin tehtäviin kuuluu edustusjoukkueen valmentaminen sekä junioreiden maalivahtivalmennus.

Kommentoi