18.2. RoPS - FC Inter 0-3 (0-1)

Liigacupin omalta osaltaan eilen avannut RoPS sinnitteli ensimmäisen puoliskon liigamestari FC Interin kynsissä. Kotijoukkueen kahden vaihtomiehen miehityksellä riitti virtaa vain ensimmäiselle jaksolle ja kolme pistettä matkasivat ansaitusti Turkuun maalein 0-3 (0-1).

RoPSin kokoonpano: Kwon; Koivuranta – Ikäläinen – Kunda – Syväjärvi; Maisonvaara (70. Inkeröinen) – Simwanza – Yrjänheikki (83. Björkberg) – Chibanga; Mwaba; Pires.

RoPS aloitti ottelun yllättävän hyvin, välillä jopa hienoisesti halliten, muttei saanut luotua kunnollisia maalipaikkoja kärjessä yksin ja pimennossa pelanneelle Piresille. Syynä oli joukkueen heikko yhteispeli. Pelaajat eivät näyttäneet vielä tuntevan toistensa liikkeitä ja syötöt napsahtelivat jatkuvasti suoraan vieraille. Inter ryhdistäytyikin nopeasti ja alkoi vyöryttämään peliä kohti RoPS-päätyä. Myllytyksen aikana saatiin nähdä testiveskari Jung Hyuk Kwonilta muutamia loistopelastuksia, mitkä varmistanevat korealaiselle sopimuksen ensi kaudeksi. 0-1 maali syntyi 39. minuutilla Henri Lehtosen keskityksestä, jonka maaliin pukkasi täysin vapaaksi RoPS-toppareilta unohtunut Pablo Gomez-Marttila.

Toisella jaksolla joukkueiden väliset erot alkoivat näkyä otteissa selvemmin. FC Inter oli joukkueena valmiimpi, voitti kaksinkamppailut ja loi näillä eväin paikkoja. Interin toinen osuma syntyi 49. minuutilla vapaapotkusta Mika Ojalan ammuttua maanuoliaisen ohi RoPSin väärin sijoittuneen/sijoitetun muurin. Kymmenisen minuuttia myöhemmin loppunumerot 0-3 viimeisteli vartioimaton Timo Furuholm suoraan kulmurista.

RoPSin pelistä huomasi helposti, että joukkue ei ole ollut pitkään kasassa. Harvat hyökkäykset katkesivat turhiin harhasyöttöihinja topparikaksikko Kunda-Ikäläinen jätti Interin kärjille ihan liikaa pelitilaa. Lisäksi oma kärkimies Jefferson Pires ja toinen sambialaisista testattavista Godfrey Chibanga olivat kentällä varsin näkymättömiä. Positiivista pelissä Kwonin ohella oli laitapakkien Koivuranta-Syväjärvi kova taistelutahto ja Simwanzan otteet ankkuripaikalla.

Tästä on hyvä jatkaa kohti lauantain JJK-ottelua!

Kommentoi