RoPSin täysin penkin alle mennyt kausi 2009 on ohi. RoPS jäi liigassa viimeiseksi ja tippui 60-vuotisjuhlakaudeksi Ykköseen. Nyt on kuitenkin aika keskittyä tulevaan ja miettiä mitä seuran sisällä voidaan tehdä tulevaisuudessa paremmin. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on ensi kauden, toivottavasti samalla usean tulevan kauden, päävalmentajan valinta. Tuleva päävalmentaja tulee vaikuttamaan paitsi joukkueen taktiseen ilmeeseen ja harjoitteluun myös joukkueen rakentamiseen ja siihen, ketä pelaajia Rovaniemelle saadaan houkuteltua.
Huhumylly valmentajakysymyksen ympärillä alkoi pyöriä jo toukokuussa, kun seura vapautti Valeri Bondarenkon tehtävistään ja puheenjohtaja Risto Niva kertoi usean suomalaisen ammattivalmentajan osoittaneen kiinnostuksensa RoPS:aa kohtaan. Tuolloin seurajohto päätyi jatkamaan Mika Lumijärven pestiä kauden loppuun saakka. Vastikään AC Kajaanin päävalmentajaksi nimetty Lumijärvikään ei saanut joukkueen kurssia käännettyä, vaan päävalmentajaa vaihdettiin vielä ennen kauden viimeistä ottelua KuPS:aa vastaan.
Veikkaajan tietojen mukaan tuleva valmentajan nimi on jo selvillä, mutta koska uudella luotsilla on voimassaoleva sopimus, tulevan valmentajan nimi voitaisiin julkaista vasta lokakuun lopussa. Lehden mukaan RoPS tavoitteli tehtävään ensin kaudella 1993 RoPSissa pelannutta David Wilsonia, mutta hän keskittyi mieluummin uraansa Aston Villan kykyjenetsijänä. Veikkaaja arvuutteli tehtävään FC Hakasta syyskuussa pois potkittua Olli Huttusta, joka toimii myös A-maajoukkueen apulaisvalmentajana.
Niva totesi kauden päätyttyä myös, että neuvotteluja “yli kahden vuoden sopimuksesta” on käyty “meille tutun valmentajan” kanssa.
Yksi “meille tuttu” valmentaja olisi RoPSissa kausina 1993-94 ja 1998 pelannut John Allen, joka on toiminut peliuransa jälkeen TPS:n kakkosvalmentajana (2003-), päävalmentajana loppukauden 2008 ja sen jälkeen TPS:n farmiseura ÅIFK:n ja TPS:n A-junioreiden valmentajana. Allenia pidetään vaativana valmentajana, joten hän sopisi erinomaisesti RoPSissa viime kaudella ilmenneen kurittomuuden korjaamiseen. Allenilla tosin on vuoden verran sopimusta jäljellä ÅIFK:n kanssa.
Toinen realistinen ja tuttu vaihtoehto on RoPSissa 11 kautta vuosina 1984-1994 pelannut Steven Polack. Peliuransa jälkeen Polack on toiminut mm. FC Interin kakkos- ja FC KooTeePeen päävalmentajana, sekä Ykkösessä Viikinkien, AC Oulun ja KPV:n päävalmentajana. Polackin valmentajanura on ollut vaikea ja sopimukset ovat usein päättyneet erottamiseen tai siihen, että sopimusta ei ole seuran puolesta haluttu jatkaa.
Muita tuttuja, mutta vähemmän realistisia vaihtoehtoja ovat Vesa Tauriainen (asuu Rovaniemellä, mutta kiireinen), Keith Armstrong (tiettävästi kysytty, mutta ei kiinnostunut) ja Martti Kuusela (vapaana, mutta liian iso nimi).
Onko tuleva päävalmentaja siis Allen, Huttunen, Polack vai kenties joku muu kyntensä esimerkiksi Ykkösessä jo näyttänyt käskyttäjä? Se selvinnee lähiaikoina, toivottavasti kuitenkin mahdollisimman pian. Kakkosvalmentajana jatkanee joka tapauksessa peliuransa voitokkaasti päättänyt legenda ja seuraikoni Zeddy Saileti, joka on esittänyt kiinnostuksensa hankkia myös lisäkoulutusta tehtävää varten.

Kommentoi