
Chilesle Chibwe palaa kokoonpanoon?
Lapin Kansan mukaan RoPS:n uusi vahvistus, Sambian maajoukkuehyökkääjä Francis Kombe (22), saapuu Rovaniemelle sunnuntaina. Hän ei kuitenkaan pelaa vielä sunnuntain kotiottelussa Honkaa vastaan. Komben on tarkoitus korvata Nchimunya Mweetwa, jonka polvea ei riskeerata todennäköisesti vielä moneen viikkoon. Tj Jouko Kiistala toteaa lehdessä myös, että puolustuspäähän ei ole näillä näkymin tulossa vahvistuksia. RoPS luopui joukkueessa koesopimuksella olleesta nivusvaivojen kanssa koko kauden painineesta Irakklii Tsykooliasta. Kaksi ottelua tällä kaudella pelannut Tsykoolia on jo palannut kotimaahansa Ukrainaan.
Toista maalivahtia sen sijaan etsitään edelleen. RoPSin ykkösveskari Kalle Rönkkö loukkasi heinäkuun lopussa peukalonsa ja on poissa kentiltä vielä “muutamia viikkoja”. Luottotoppari Stephen Kunda puuttuu kokoonpanosta kaksi seuraavaa kierrosta pelikiellon vuoksi. Laituri Chilesle Chibwen puuttuminen TamU-matsista johtui lievistä nivusvaivoista, mutta hänen sentään pitäisi olla pelikunnossa sunnuntaina. Tärkeitä pelaajia on siis sivussa, joten nyt Majavia kentälle, Bauer toppariksi, Chibwe piikkiin ja verkot tötterölle!
FC Honka on voittanut neljä edellistä matsiaan putkeen ja noussut takaisin mukaan liigan kärkikahinoihin neljänneksi. Vierailta ovat sivussa loukkaantuneet Nicholas Otaru ja Tero Koskela sekä pelikieltoa kärsivä Tuomo Turunen.

Kommentoi