RoPS johti kahdesti ottelua kaimaseuraansa vastaan Turussa, mutta jäi lopulta kokonaan pisteittä maalein 3-2 (2-2). Raporttien mukaan RoPS taisteli ottelussa vahvasti ja joukkueen esitys on paranemaan päin, eikä ensimmäinen vierasvoittokaan ollut lopulta kovin kaukana.
RoPS siirtyi ottelussa johtoon jo kuudennella peliminuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. Chilesle Chibwen antaman kulmurin tykitti verkkoon kapteeni Joonas Ikäläinen. Mielenkiintoista alkua vahvisti kotijoukkueen nopea kavennus 13. minuutilla. Iiro Aallon keskityksen pukkasi maaliin Mikko Paatelainen. Alun RoPS-pyörityksen jälkeen TPS pääsi peliin mukaan, mutta RoPS halusi tauolle johtoasemassa. Chanda Mwaba harhautti Chris Cleaverin ja keskitti pallon Christopher Musondalle, joka vei RoPSin jo toisen kerran johtoon. Johto ei taaskaan pitänyt kauaa, vaan TPS tasoitti vielä ennen puoliaikaa Riku Riskin maalilla.
Kotijoukkue vaihtoi jo puoliajalla kentälle Christian Andreasenin, joka kiitti ja maalasi ottelun voitto-osuman heti toisen jakson alussa. Ottelun lopussa RoPS löysi vielä kirivaihteen, mutta tolppaa lähemmäs se ei enää päässyt, ja näin ollen kolme pistettä jäivät Turkuun.
RoPSin kokoonpano: Kwon; Koivuranta (78. Pires) – Ikäläinen – Kunda – Maisonvaara (88. Inkeröinen); Musonda – Mwaba - Saileti (82. Mweetwa) – Chibanga – Okodugha (v); – Pires.
+ Joukkueen hyvä liike ja Chandan syöttöpeli
+ Musondan vahva peli laiturina – uusi pelipaikka löytynyt? Onko se pois hyökkäystehoista?
+ Mweetwa sai jälleen tärkeitä minuutteja
- Taistelusta huolimatta jo kolmas perättäinen tappio
Paljon siis positiivista, vaikka tärkeitä ukkojakin oli sivussa, mutta silti joukkue jäi jälleen pisteittä. Liike ja tyylikäs lyhytsyöttöpeli on saatava jokaiseen otteluun, sillä joukkue on tippunut jo karsijan paikalle. Seuraavan kerran tahtotilaa mitataan sunnuntaina FC Honkaa vastaan.

Kommentoi