RoPS kohtasi eilen Espoossa mestaruustaistoon vielä hamuavan FC Hongan. Täysin ylivoimainen kotijoukkue aloitti tuhoisasti – 12. peliminuutin jälkeen tilanne oli jo 3-0 ja peli sitä myöten selvä. RoPS oli ottelussa totaalisen haluton ja Honka pääsi naatiskelemaan maalinteosta oikein kunnolla. Tauolle mentäessä tilanne oli jo 5-0 ja sama meno jatkui myös toisella jaksolla. Maalintekoa pääsi harjoittelemaan peräti kahdeksan honkalaista ja ottelun nolot loppulukemat olivat 9-0 (5-0).
- Videokooste ottelusta (FC Honka TV)
RoPS kohtaa kahden viikon päästä Veikkausliigan viimeisellä kierroksella kovassa iskussa olevan KuPSin kotonaan. Mikäli RoPS pystyy haastamaan kuopiolaiset Keskarilla ja ottamaan ottelusta täydet kolme pistettä, sillä on edelleen teoreettiset mahdollisuudet päästä karsintaan ja välttää suora putoaminen Ykköseen. Karsintaan pääseminen ei ole enää kokonaan omissa käsissä, vaan se edellyttää, että JJK ei saa TamU:lta pistettäkään, koska JJK:n maaliero on tuntuvasti RoPSia parempi.
Myös Ykkösessä nähdään jännittävä loppukausi. Tällä hetkellä piikkipaikkaa pitää kahden pisteen turvin kivenkova AC Oulu, mutta toisena olevalla FC Viikingeillä on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Vähintään karsintaan hamuaa myös Viikingeistä kahden pisteen päässä oleva KPV.



Kommentoi