Ilman tappioita tällä kaudella Ykkösessä porskuttanut RoPS kohtasi eilen Keskuskentällä sarjakakkosena olevan KPV:n Kokkolasta. Joukkueen voittokulku ja nätti ilma oli houkutellut paikalle 1315 silmäparia.

Kotijoukkue aloitti ottelun varsin laiskasti ja hetken näytti, että Ykkösen kärkikamppailusta tulisi tasainen taisto. Koko RoPSin hyökkäysarsenaali ja ylempi keskikenttä lojui KPV:n päässä, eikä se osoittanut minkäänlaista kiinnostusta syöttöpaikkojen hakemiseen. Kun etäisyydet kasvoivat tarpeeksi, otti KPV ottelun suitset käsiinsä, muttei pitkäksi aikaa. John Allen reagoi nopeasti tilanteeseen ja päävalmentajan läksytys sai pelaajat liikkeelle. Puolen tunnin pelin jälkeen palloa poimittiinkin ensimmäistä kertaa Juhani Koposen vartioiman maalin verkoista. Maalin arkkitehtinä toimi Christopher Musonda, jonka keskityksen Pavle Khorguashvili puski sisään.

Toisella jaksolla KPV oli voimaton RoPSin aktiivisen pelin edessä. Erityisesti Godfrey Chibanga oli keskikentän pohjalla loistava katkoen monta vieraiden yritystä. 2-0 osuma syntyi 60. minuutin kohdalla rangaistuspotkusta, kun Janne Hosio joutui kaatamaan liukkaan Musondan rangaistusalueella. Musonda ampui itse rankkarista kauden neljännen osumansa. Hosio oli pahanteossa myös muutamaa minuuttia myöhemmin, kun hän taklasi Musondaa törkeästi rintaan. Pellavapää menetti hetkeksi tajuntansa ja hänet toimitettiin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin. RoPS ei menetyksestä lannistunut, vaan latoi taululle loppulukemat 3-0. Maalin teki Nchimunya Mweetwa ja syötti supervaihtomies Jarno Tenkula.

RoPSin avauskokoonpano:
                 Mweetwa
  Pavle     Mwaba      Chibwe    Musonda
                 Chibanga
Granlund  Lahdenmäki   Kunda Turpeenniemi
                 Vikman
Vaihdot: Musonda <-> Tenkula, Chibanga <-> Valter, Pavle <-> Chidi
Yleisöä: 1315

Bumajen tähdet:
*** Godfrey Chibanga – loistavia katkoja, hyviä pelinavauksia
** Chris Musonda – syötti voittomaalin ja teki itse toisen
* Jarkko Lahdenmäki – osoitti liukutaklauksillaan taistelutahtoa

Kommentoi