RoPSin uusi päävalmentaja John Allen lupailee muutoksia seuran toimintaan tuoreessa Uusi Rovaniemi -lehdessä.

Allen kertoo haluavansa osallistua pelaajahankintoihin ja esittää toivomuksen, että ydinpelaajat saataisiin hankittua jo marraskuun aikana. Ydinpelaajiin kuuluvat keskikentän pohja, toppari, hyökkääjä ja maalivahti. Jouluksi Allen aikoo matkustaa kotimaahansa Britanniaan ja vitsailee tuovansa mukanaan uuden Steven Polackin jos sellainen on löytyäkseen. Allenilla on valmiina lista pelaajista, jonka hän aikoo esittää seurajohdolle. Listalla on pelaajia, jotka sopivat hänen pelifilosofiaan ja jotka hän haluaisi tuoda mukanaan Rovaniemelle. Nimistä hän heittää esille Tuomo Könösen, joka sopisi suunnitelmiin keskikentän vahvistamisen osalta, samoin kuin RoPSin oma kasvatti Mika Hänninen. Vasemman pakin tontille hän heittää esille TPS:n Iiro Aallon. Allen saapuu Rovaniemelle tammikuussa ja silloin on aika kartoittaa nuoria pelaajia.

Tuore päävalmentaja haluaa taakseen toimivan ryhmän ammattilaisia. Ideaalinen kakkosvalmentaja on taidoiltaan hyvä, tuntee Rovaniemen ja kaupungin jalkapallokulttuurin ja hänen kanssaan on helppo tulla toimeen. Allen kertoo myös ymmärtävänsä seuran taloudelliset resurssit ja sen, että kunnolliseen fysiikkavalmennukseen satsaaminen tulee pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin uusien pelaajien hankkiminen loukkaantuneiden tilalle.

Lupaan, että valmennan RoPSista sellaisen joukkueen, joka on vierasjoukkueelle yhtä pelottava, kuin minun pelaajaurani aikana. Silloin katsomoissa oli 2500-3000 katsojaa koko ajan.

Allen yllättyy positiivisesti kuullessaan, että RoPSin ja Lynxin juniorit ovat yhdistäneet voimansa ja että akatemian valmentajana toimii mm. Vesa Tauriainen. Hän sanoo, että A-junioreilla on aina mahdollisuus tulla näyttämään osaamistaan edustusjoukkueen harjoituksiin. Kehityskelpoisimmat pelaajat tulevat pääsemään mukaan edustusjoukkueen rinkiin. Allen uskoo myös, että nuorten sambialaisten potentiaalissa riittää vielä realisoitavaa.

Minä annan aina kaikkeni ja pelaajien on annettava myös kaikkensa.

Noususta Allen ei uskalla vielä puhua, koska joukkueen rakentaminen on kesken, mutta toteaa, että kolmen joukkoon pääseminen on hyvä saavutus.

UR on haastattellut myös puheenjohtaja Risto Nivaa, joka antaa lupailtuihin muutoksiin oman panoksensa. Nivan mukaan seuran johtoon tulee toimitusjohtaja Jouko Kiistalan rinnalle uusi henkilö, mutta uuden työntekijän titteli ja toimenkuva ovat vielä mietinnässä. Niva uskoo, että John Allen on pitkästä aikaa oikea ammattilainen joukkueen peräsimessä ja lupaa lähteä itse samalla ovenavauksella, jos seura päättää erottaa Allenin kesken sopimuskauden.

Kommentoi