Etchu Tabe on sivussa vähintään kolme viikkoa. Kuva © rops.fi

RoPSin luottopelaajaksi tällä kaudella nousseen jenkkitoppari Etchu Taben polvi tähystettiin viime viikolla, kertoo Lapin Kansan verkkopalvelu. Tabe on sivussa kentiltä vähintään kolme viikkoa, joten keskikentällä tällä kaudella pelannut Stephen Kunda palannee kokoonpanossa tutummalle topparin tontilleen.

Taben lisäksi myös toinen kauden tärkeimmistä hankinnoista, Klubi-04:stä tullut maalivahti Mika Huuhtanen on polvivaivainen eikä ole pystynyt pelaamaan tällä kaudella yhtään sarjaottelua. RoPSin harjoituksissa on viime päivinä nähty muutamia uusia pelaajia, joista yksi on pelipaikaltaan maalivahti.

RoPS kohtaa keskiviikkona Lapin derbyssä kotonaan PS Kemin, jolloin seura toivottavasti esittelee myös uusia pelaajia. Ottelu alkaa klo 19 ja se on UNICEF-ottelu. RoPS-junnut keräävät ottelussa rahaa UNICEFin hyväksi.

RoPS kävi sunnuntaina Oulun Castrenilla pelaamassa Ykkösen ottelun OPS-jp:tä vastaan. Vieraat saivat otteluun hyvän alun, kun Chilesle Chibwe laittoi Samuel Chidin hyvän nousun jälkeen pallon verkkoon jo viidennellä peliminuutilla. Avausmaalin jälkeen RoPS lopetti pelaamisen ja pelin taso jäi raporttien mukaan heikoksi. OPS-jp nousi tasoihin vielä ennen taukoa, kun Matias Juntunen nosti pallon helposti yli Arto Vikmanin. RoPS sai pelin hallintaansa vasta vaihtojen myötä, mutta ei kyennyt tekemään lisämaaleja ja näin pisteet jaettiin. Päävalmentaja John Allen oli pisteeseen tyytyväinen.

RoPS murskasi sunnuntai-illan kamppailussa sarjajumbona majailevan TPV:n upein lukemin 8-0 (3-0). Päävalmentaja John Allen oli asettanut Valter Khorguashvilin oikean pakin tontille paikkaamaan loukkaantunutta Janne Turpeenniemeä. Viime kotiottelussa kymppipaikalla hyvin esiintynyt Chilesle Chibwe puolestaan sai pitää paikkansa ja kokoonpanoon palannut Chanda Mwaba oli siirretty vasemmalle laidalle.

Heti ottelun alusta oli selvää, että pelin tempon määräsi vieraita selvästi taitavampi ja fyysisempi isäntäjoukkue. RoPS käytti hyökkäyksissään enimmäkseen Christopher Musondan laitaa, koska Mwaballa oli vaikeuksia pysytellä laidallaan, ja mies ajautuikin jatkuvasti “omalle” paikalleen keskikentän keskustaan. Ankkuripari Stephen KundaGodfrey Chibanga pelasi jälleen loistopelin vastaten kaksin joukkueen pelinrakentelusta ja katkoen TPV:n yritykset alkuunsa. Hyviä paikkoja siunaantui sekä Chibwelle että MM-kisoja pirteydestä päätellen tarkasti seuranneelle Samuel Chidille. Avausmaalista vastasi kuitenkin Kemijärven Hyypiäksi ristitty Jarkko Lahdenmäki, joka pääsi puskemaan Chibangan vaparista ottelun voittomaaliksi jääneen 1-0 osuman. Ensijaksolla maalin makuun pääsivät myös Chidi ja Mwaba.

Toisella jaksolla Allen oli, Khorguashvilin kaksosten vaihdettua paikkoja keskenään, muuttanut pelimuodostelmaksi yllättävän 3-5-2:n, jossa puolustuslinjan muodostivat Granlund, Lahdenmäki ja Tabe (oikealla). Ensalkuun hyökkäyksiin lähtö näytti tuntuvan vaikelta, mutta pian joukkue tottui uuteen taktiikkaan ja alkoi taas rytistä. RoPSin hyvä liike ja vaihtomiesten Pavle Khorguashvilin, Jarno Tenkulan ja Nchimunya Mweetwan energisyys vei loputkin TPV:n mehut ja toinen jakso osoittikin liigasta tippuneen ja Ykkösessä niukasti säilyneen joukkueen eron. Ensin Pavle ampui rankkarista tilanteeksi 4-0 ja pian RoPS iski kuuden minuutin sisään kolmesti (Pavle, Chibwe ja Mweetwa).Vieraiden kannalta nolot loppulukemat 8-0:aan teki Chibwe.

Ilahduttavaa pelissä oli se, että tällä hetkellä penkiltäkin löytyy tarvittaessa ratkaisijoita (georgialaiskaksoset, Mweetwa ja kaksi maalia syöttänyt Tenkula). Huolia aiheuttaa ottelun lopussa tapahtunut Mweetwan loukkaantuminen, koska maalitykki ei enää kentälle palannut.

Ensi sunnuntaina RoPS matkustaa Ouluun kohtaamaan Miika Juntusen mollivoittoisesti kauden aloittaneen, mutta materiaalinsa puolesta vaarallisen OPS-jp:n.

Maalit: Lahdenmäki (21 min), Chidi (30 min), Mwaba (37 min), P.Khorguashvili (51, 72 min), Chibwe (74, 88 min), Mweetwa (79 min).

                  Chidi
                 Chibwe
   Mwaba                      Musonda
           Kunda      Chibanga
Granlund  Lahdenmäki   Tabe  V.Khorguashvili
                 Vikman

Vaihdot: V.Khorguahsvili <-> P.Khorguahsvili (kolmeen pakkiin, Pavle laitaan), Chidi <-> Mweetwa, Musonda <-> Tenkula
Yleisöä: 1139

Bumajen tähdet:
*** Pavle Khorguashvili
** Chilesle Chibwe
* Christopher Musonda

RoPS oli jatkuvasti muutaman askelen vierailija FC Hämeenlinnaa edellä sunnuntaina pelatussa Ykkösen ottelussa.

Isännät saivat otteluun viimeviikkoisen PK-35 -ottelun tapaan salama-alun, kun Valter Khorguashvilin jo kuudennella peliminuutilla vasemmalta laidalta antamaan keskitykseen ehti ensimmäisenä Chanda Mwaban tänään kymppipaikalla korvannut Chilesle Chibwe. RoPS lisäsi johtoa 32. minuutilla Stephen Kundan ankkuriparina erinomaisesti pelanneen Godfrey Chibangan keskityksestä, jonka Christopher Musonda puski voimalla alakulmaan. Avaukseen palannut Musonda oli muutenkin hyvällä pelipäällä ja vei FC Hämeenlinnan nuorta Jere Suomalaista laidallaan mennen tullen.

Tauon jälkeen peli oli entistä enemmän hyvää syöttöpeliä esittäneen RoPSin hallinnassa, mutta vieraat pääsivät kaventamaan ottelun pilkulta Arto Vikmanin kaadettua vastaantulossa J-P Tuomenojan. Rankkarin ampui sisään Olli Lehtimäki. Pian kavennuksen jälkeen hyviin paikkoihin jatkuvasti hakeutunut Chibwe laukoi tilanteeksi 3-1. Vain kymmenen minuuttia edellisestä ja vaihdosta kentälle tullut Nchimunya Mweetwa karkasi omiin jalkoihinsa kompastuneelta hämeenlinnalaistopparilta, hassutti maalivahdin ja lisäsi johdon jo kolmeen maaliin. Vähät maalipaikkansa tehokkaasti käyttänyt FC Hämeenlinna kuitenkin kavensi pelin vielä 4-2:een Tuomenojan hienolla kaukolaukauksella, joka yllätti Vikmanin. Loppulukemat 5-2:een puski Jarno Tenkulan nappikeskityksestä Mweetwa.

                      Chidi
  V.Khorguashvili   Chibwe         Musonda
               Kunda     Chibanga
    Granlund  Lahdenmäki   Tabe  Turpeenniemi
                      Vikman

Vaihdot: Turpeenniemi <-> Mweetwa, Musonda <-> Markkula, Chibwe <-> Tenkula.

Yleisöä: 1198
Bumajen tähdet:
*** Christopher Musonda
** Nchimunya Mweetwa
* Chilesle Chibwe

Plussat: Kentällä nähtiin paljon hyviä suorituksia ja siksi tähtiä tekisi mieli jakaa enemmänkin. Esimerkiksi Kunda ja Chibanga luovat keskikentän pohjalle todella vahvan parivaljakon, ja myös Turpeenniemi pelasi ennen kramppiaan hyvän ja energisen pelin. Viime kaudella pohjalla käynyt Chibwe oli “piilokarkkina” jopa Mwabaa parempi ja penkiltä löytyy muutenkin tällä hetkellä toivottua leveyttä (Mweetwa, Tenkula, miksei Markkulakin). Mweetwan liike alkaa jo etäisesti muistuttamaan kaudesta 2007. Lisäksi Allenin kova kuri näyttää pitävän pelaajat koko ajan liikkeessä.
Miinukset: Pallonhallinnallisesta ylivoimasta huolimatta oman pään virheet triplasivat tällä kaudella päästettyjen maalien määrän. Ensi sunnuntaina vastus on huomattavasti kovempi, kauden vahvasti aloittanut ja Ykkösen sarjataulukossa kolmantena oleva KooTeePee.

RoPS kohtasi eilen toisessa perättäisessä kotiottelussaan Klubi -o4:n. Kauden 3-0 voitolla aloittanut Allen oli hakenut muutoksia hyökkäyspeliin siirtämällä Pavle Khorguashvilin toiseksi kärjeksi ja pudottamalla Chanda Mwaban keskikentän ryhmityksessä alemmaksi.

Hanakasti liukkaalla kentällä liikkunut Klubi oli ottelun alussa niskan päällä ja pääsikin tekemään heidän kannaltaan erittäin tärkeän johto-osuman jo 14. minuutilla. Alexander Ring pelasi nopean pystysyötön RoPSin puolustuslinjan ohi, Zakaria Kibona kirmasi karkuun ja kiersi helposti myöhässä vastaan tulleen Arto Vikmanin. Heti maalin jälkeen hallinta siirtyi RoPSille, joka saikin luotua hyviä paikkoja, mm. 11 kulmapotkua. Paras tilaisuus tuli puolen tunnin kohdella rangaistusalueella kaadetulle Christopher Musondalle, jonka oikeaan alakulmaan ampuman rankkarin Tomas Karike kuitenkin aavisti oikein.

Toisella jaksolla RoPS jatkoi vyöryttämistään fysiikaltaan ylivertaisen Musondan laidan kautta, mistä joukkue saikin luotua parhaat paikkansa. Tasoitus syntyi 65.minuutilla Pavlen karvattua ensin pallo vastustajalta, pelattua nopea seinäsyöttö vaihdosta kentälle tulleen Samuel Chidin kanssa ja ujutettua pallo ohi Karikkeen. Lisämaaleja ei enää tullut, mutta ottelun lopussa nähtiin vielä erikoinen torikokous. Keltainen alla pelannut Janne Turpeenniemi taklasi David Ramandingayea, joka tilanteesta suivaantuneena alkoi potkimaan Musondaa. Erotuomari Mikko Lehtola ratkaisi tilanteen ajamalla sekä Ramandingayen että syyttömän Musondan ulos. RoPSin ykkösnyrkki saanee suorasta punaisesta kahden ottelun pelikiellon ja on sivussa vierasotteluista Jippoa ja FC PoPaa vastaan.

RoPSin kokoonpano:
            Mweetwa  Pavle
  Chibwe    Mwaba Chibanga    Musonda
Granlund    Tabe  Lahdenmäki Turpeenniemi
                Vikman
Vaihdot: Chibwe <-> Markkula, Chibanga <-> Chidi (kärkeen), Mweetwa <-> Kokkonen

Bumajen tähdet:
*** Etchu Tabe
** P. Khorguashvili
* Samuel Chidi

1. PoPa 400 000 € +50 000 €
2. FC KooTeePee 350 000 € +50 000 €
3. RoPS 350 000 € -100 000 € (Veikkausliiga)
4. OPS 338 400 € +50 000 € (Kakkonen)
5. FC Viikingit 300 000 € -
6. PS Kemi 300 000 € -
7. FC Hämeenlinna 270 000 € -20 000 €
8. KPV 260 000 € -30 000 €
9. MP 220 000 € +50 000 € (Kakkonen);
10. PK-35 Vantaa 190 000 € +30 000 €
11. Klubi-04 170 000 € -
12. TPV 170 000 € -60 000 €
13. Jippo 150 000 € -
14. FC Espoo 100 000 € +50 000 € (Kakkonen)

Lähde: LK / RoPS.fi