2009-03-07-liigacup-tamu-rops

RoPSin Liigacupin vieraskiertue alkoi lauantaina Seinäjoella, missä joukkue kävi häviämässä Tampere Unitedille maalein 2-0 (2-0). Ottelu ratkesi noin puolen tunnin kohdalla tulleeseen kolmen minuutin heikkoon jaksoon, minkä aikana Liigacupissa tappiotta pelannut TamU teki voittoon tarvittavat kaksi maalia.

Tappiosta ja jatkopaikan menettämisestä huolimatta raportit Seinäjoelta kertovat RoPSin esityksen olleen selvästi ahtaassa Ounashallissa pelattuja kotipelejä pirteämpi. RoPS oli pelin edetessä koko ajan paremmin mukana ja kykeni myös luomaan muutamia hyviä maalipaikkoja. Stephen Kundan sairastuttua topparina pelasi Ville Syväjärvi ja Whiteson Simwanza oli laskettu selvästi alemmaksi tukemaan keskuspuolustusta. Positiivista on myös Chilesle Chibwen paluu pelikentille. Polvivammastaan toipunut Chile korvasi kärjessä Juha-Pekka Inkeröisen 25 minuuttia ottelun lopusta ja rankasta flunssasta toipunut Janne Turpeenniemi uurasti ottelun lopusta vartin.

2009-02-28-liigacup-rops-mifk

RoPS lähti viimeiseen Liigacupin kotiotteluunsa Maarianhaminan IFK:ta vastaan pahasti puolikuntoisena. Perinteisten vammojen lisäksi joukkuetta on viime aikoina rassannut sinnikäs flunssa ja osa pelaajista joutuikin pelaamaan eilen sairaana.

RoPSin avaus:
                 Inkeröinen
Chibanga      Mwaba     Pires    Okodugha
                  Simwanza
Koivuranta  Ikäläinen   Kunda   Yrjänheikki
                    Kwon

Kotijoukkue aloitti ottelun hyvin ja siirtyi 9. minuutilla 1-0 johtoon Marko Koivurannan syötettyä vasemmalta laidalta pallon keskelle Jefferson Piresille, joka tälläsi pallon hienosti oikeaan yläkulmaan. Siihen loppuivat RoPSin hyvät esitykset. Heti maalin jälkeen MIFK otti aggressiivisella prässillä hallinnan itselleen eikä luopunut siitä koko ottelun aikana. Puolen tunnin kohdalla vieraiden Sasha Anttilainen tasoitti ottelun ampumalla maalinedusruuhkasta pallon ohi Kwonin ja kymmenisen minuuttia myöhemmin Paulus Arajuuri puski kulmasta taukotilanteeksi 1-2.

RoPS yritti päästä toisella jaksolla peliin mukaan, mutta joukkueen hyökkäykset katkesivat jo keskialueella päämäärättöminä. Saarelaiset sen sijaan lisäsivät vettä myllyyn ja ilman Kwonin ja hänen tilalleen vaihdetun Kari-Pekka Syväjärven torjuntoja loppunumerot olisivat voineet olla rumemmatkin, kuin Anttilaisen viimeistelemät 1-3. RoPSilta puuttuu tällä hetkellä yhteinen sävel ja pelitapa, mitkä on löydettävä ennen kauden alkua. Joukkueen paras oli 10 minuuttia lopusta pelannut Janne Turpeenniemi.

Lohko I
 IFK Mariehamn	 4	 3	 1	 0	 10 - 6	 10
 TPS	         5	 2	 2	 1	 6 - 4	 8
 TamU	         3	 2	 1	 0	 10 - 2	 7
 FC Inter	 5	 1	 1	 3	 7 - 9	 4
 FC Lahti	 4	 0	 3	 1	 5 - 10	 3
 JJK	         2	 0	 1	 1	 2 - 4	 1
 RoPS	         3	 0	 1	 2	 2 - 7	 1

RoPS ja korealainen maalivahti Jung-Hyuk Kwon ovat solmineet ensi kautta koskevan sopimuksen. Alun perin helmikuun loppuun asti ulottuneella testisopimuksella RoPSissa pelannut Kwon vakuutti kahdessa pelaamassaan Liigacupin ottelussa FC Interiä ja JJK:ta vastaan.

Kwon on 30-vuotias ja pelannut Etelä-Korean pääsarjassa vuodesta 2001. Raamikkaan torjujan edellisiä seuroja ovat mm. FC Seoul, Ulsan Hyundai, Gwangju Sangmu ja Pohang Steelers.

2009-02-21-liigacup-rops-jjk

RoPS avasi eilen Ounashallissa Liigacupin pistetilinsä vääntämällä 1-1 (0-1) tasurin JJK:n kanssa. Kaksijakoisessa pelissä molemmilla joukkueilla oli omat maalipaikkansa ottaa myös täysi pistepotti. Molemmat joukkueet olivat ottelussa pahasti siipirikkoisena. JJK:lla oli mukanaan vain yksi vaihtomies.

Ensimmäinen jakso alkoi lievällä kotijoukkueen hallinnalla, mutta vierailija JJK löysi nopeasti keinot ottaa hallinta itselleen. JJK pelasi selvästi isommalla tempolla ja loi nopealla pelillään paikkoja kärkiparilleen Mika LahtinenTommi Kari. Avausosuma syntyi Niko Markkulan ensin vietyä vasempana pakkina pelannutta Mika-Matti Maisonvaaraa ja annettua loistavan pystysyötön Lahtiselle, jonka kilpajuoksu Joonas Ikäläisen kanssa päätyi maalin takakulmaan ohi jälleen hyvin pelanneen Jung Hyuk Kwonin.

RoPS vaihtoi tauolla hyvin pelanneen laitapakki Ville Syväjärven vasta 16-vuotiaaseen Marko Kiistalaan, joka meni vasemmaksi laituriksi ja tiputti Godfrey Chibangan pakin tontille. Toinen jakso alkoi RoPSissakin pelanneen Lada Lahtisen tolppakudilla, mutta pian sen jälkeen ottelun isäntäkin heräili peliin mukaan. Tasoitus syntyi 63. minuutilla JJK-pakin kaadettua tänään kärkimiehenä vahvasti esiintyneen Juha-Pekka Inkeröisen aivan rankkarialueen tuntumassa. Pallon ohi myös hyvin pelanneen JJK-vahti Mihaly Sherovayn toimitti upealla vaparilla Miksu Maisonvaara. Pian maalin jälkeen RoPSissa debytoinut Echiabhi Okodugha antoi loistokeskityksen, jonka Inkeröinen pääsi pukkaamaan läheltä kohti maalia, mutta valitettavasti suoraan Sherovayn syliin. Myös kärjen takana pelanneella Piresillä oli mahdollisuus tehdä voittomaali, mutta tänään päädyttiin pistejakoon.

RoPSin parhaita olivat monessa suhteessa Titiä muistuttava Okodugha, varmaotteiset sambialaiset Stephen Kunda ja Whiteson Simwanza sekä Ville Syväjärvi.

RoPSin avauskokoonpano:

                Inkeröinen
                   Pires
  Chibanga   Simwanza    Mwaba   Okodugha
 Maisonvaara Ikäläinen   Kunda   Syväjärvi
                   Kwon

Liigacup Lohko I:

 TPS	  5	 2	 2	 1	 6 - 4	 8
 TamU	  3	 2	 1	 0	 10 - 2	 7
 MIFK	  3	 2	 1	 0	 7 - 5	 7
 FC Inter 4	 1	 0	 3	 6 - 8	 3
 FC Lahti 3	 0	 2	 1	 4 - 9	 2
 JJK	  2	 0	 1	 1	 2 - 4	 1
 RoPS	  2	 0	 1	 1	 1 - 4	 1
Echiabhi Okodugha

Okodughasta uusi Titi? Kuva © Veikkausliiga.com

Nigerialainen Echiabhi Okodugha on merkitty Veikkausliigan sivuilla RoPSin Liigacup-kokoonpanoon. Oikean laitapuolustajan ja laiturin tontilla viihtyvä 20-vuotias on pelannut kaksi edellistä kautta Kuopion Palloseurassa. Viime kaudella taitavaksi ja nopeaksi kehuttu Okodugha pelasi 19 liigaottelua viimeistellen näissä kaksi maalia ja antaen kaksi maalisyöttöä.

Ogodugha tuli KuPSiin Nigerian pääsarjajoukkue FC Ebedein joukkueesta ja hän on Lagosilaisen Pepsi Football Academyn kasvatti. Vuonna 2005 Okodugha kävi Valioliigaseura Bolton Wanderersin testissä.

Syntymäaika: 12.10.1988 (20 vuotta)
Pituus: 180 cm
Paino: 73 kg

-2006 FC Ebedei
 2007 KuPS (1-div.)   23/2
 2008 KuPS            19/2

Edit: Okodugha ei tullutkaan testiin, vaan miehelle leivottiin suoraan yksivuotinen sopimus. Laituri pelaa jo huomisessa JJK-ottelussa, joka alkaa klo 14.00 Ounashallissa.

18.2. RoPS - FC Inter 0-3 (0-1)

Liigacupin omalta osaltaan eilen avannut RoPS sinnitteli ensimmäisen puoliskon liigamestari FC Interin kynsissä. Kotijoukkueen kahden vaihtomiehen miehityksellä riitti virtaa vain ensimmäiselle jaksolle ja kolme pistettä matkasivat ansaitusti Turkuun maalein 0-3 (0-1).

RoPSin kokoonpano: Kwon; Koivuranta – Ikäläinen – Kunda – Syväjärvi; Maisonvaara (70. Inkeröinen) – Simwanza – Yrjänheikki (83. Björkberg) – Chibanga; Mwaba; Pires.

RoPS aloitti ottelun yllättävän hyvin, välillä jopa hienoisesti halliten, muttei saanut luotua kunnollisia maalipaikkoja kärjessä yksin ja pimennossa pelanneelle Piresille. Syynä oli joukkueen heikko yhteispeli. Pelaajat eivät näyttäneet vielä tuntevan toistensa liikkeitä ja syötöt napsahtelivat jatkuvasti suoraan vieraille. Inter ryhdistäytyikin nopeasti ja alkoi vyöryttämään peliä kohti RoPS-päätyä. Myllytyksen aikana saatiin nähdä testiveskari Jung Hyuk Kwonilta muutamia loistopelastuksia, mitkä varmistanevat korealaiselle sopimuksen ensi kaudeksi. 0-1 maali syntyi 39. minuutilla Henri Lehtosen keskityksestä, jonka maaliin pukkasi täysin vapaaksi RoPS-toppareilta unohtunut Pablo Gomez-Marttila.

Toisella jaksolla joukkueiden väliset erot alkoivat näkyä otteissa selvemmin. FC Inter oli joukkueena valmiimpi, voitti kaksinkamppailut ja loi näillä eväin paikkoja. Interin toinen osuma syntyi 49. minuutilla vapaapotkusta Mika Ojalan ammuttua maanuoliaisen ohi RoPSin väärin sijoittuneen/sijoitetun muurin. Kymmenisen minuuttia myöhemmin loppunumerot 0-3 viimeisteli vartioimaton Timo Furuholm suoraan kulmurista.

RoPSin pelistä huomasi helposti, että joukkue ei ole ollut pitkään kasassa. Harvat hyökkäykset katkesivat turhiin harhasyöttöihinja topparikaksikko Kunda-Ikäläinen jätti Interin kärjille ihan liikaa pelitilaa. Lisäksi oma kärkimies Jefferson Pires ja toinen sambialaisista testattavista Godfrey Chibanga olivat kentällä varsin näkymättömiä. Positiivista pelissä Kwonin ohella oli laitapakkien Koivuranta-Syväjärvi kova taistelutahto ja Simwanzan otteet ankkuripaikalla.

Tästä on hyvä jatkaa kohti lauantain JJK-ottelua!