RoPS aloitti tänään urakkansa Liigacupissa vastassaan vielä eilen Oulussa pelanneen JJK:n kanssa. RoPS oli saanut kokoonpanoon valtaosan sambeista, mutta georgian kaksoset ja Nyom olivat vielä sivussa viisumiongelmien takia sekä Albin Granlund ja Kim Alonen pikkuvammojen vuoksi. Avauskokoonpano näytti tutummalta kuin viime viikolla FC Santa Clausia vastaan: Vikman; Könönen – Kunda – Tabe – Turpeenniemi; Gröhn – Mwaba – Chibanga – Musonda; Lubinda – Mweetwa.

Vasta vajaan viikon yhdessä harjoitellut RoPS aloitti yllättävän hyvällä liikkeellä ja siirtyikin johtoon jo kolmannella minuutilla Mika Gröhnin maalilla. JJK kuitenkin kuittasi maalin välittömästi Jani Virtasen hienolla vaparilla, joka ei valitettavasti jäänyt tämän miehen ainoaksi. Nopea tempo tuntui sopivan RoPSille, joka meni ensin johtoon Chanda Mwaban kuudentoista rajalta vetämällä vaparilla ja lisäsi johdon 3-1:een Lawrence Lubindan osumalla. Lubinda oli RoPSin hyökkääjistä tänään parempi, mutta tarvitsee lisää näytön paikkoja. Virtanen kavensi ottelun vielä 3-2:een ennen taukoa hienolla kaukolaukauksellaan.

Stephen Kunda sai väännettyä RoPSilla vielä yhden maalin toisen jakson alkuun, mutta pikkuhiljaa pelaajien kunto loppui tai liike hävisi jostain muusta syystä. Ensimmäisellä jaksolla hyvin peliä pyörittänyt Mwaba alkoi linkuttamaan eikä osallistunut enää puolustuspeliin, joka oli muutenkin vaikeuksissa vahvan Babatunde Wusun ja liukkaiden Tommi Karin ja Mikko Hyyrysen kanssa. Maalit teki kuitenkin Jani Virtanen, joka käytti kaiken tarjotun tilan hyväkseen ja laukoi maaleja kovin vaivattomasti Arto Vikmanin selän taakse. Maalinteossa vieraita avusti myös kaukana omasta tasostaan pelannut Etchu Tabe. RoPS pääsi vielä tasoihin, kun paremmin puolustuksessa kuin keskikentällä pelannut Tuomo Könönen rapattiin rankkarialueella ja Christopher Musonda ampui rankkarin sisään. JJK kuittasi täyden pistepotin ottelun viimeisellä minuutilla, kun Virtanen neppasi jo neljännen maalinsa Kolli-jr:n taakse.

+ Eka jakso hyvännäköistä peliä
- Toinen jakso väsynyttä
- Maalivahtipeli surkeaa

RoPS          - JJK          5-6 (3-2)
Gröhn    3      Virtanen   5 44 59 90
Mwaba    9      Wusu       53
Lubinda 39      Tabe (om)  66
Kunda   49
Musonda 85 rp

Kauden 2011 Liigacupin lohkojako on selvillä. Päätös lohkojaosta tehtiin liigahallituksen kokouksessa keskiviikkona 24. marraskuuta ja päätöksen mukaan Liigacup kaudella 2011 pelataan edellisen kauden tapaan kahdessa maantieteellisessä lohkossa.

Liigacupin lohkovaihe pelataan ajanjaksolla 14.1. – 13.3.2011 ja seurat neuvottelevat lohkovaiheen otteluohjelman keskenään. Koti-/vieraspelit arvottiin kuitenkin keskiviikkona ennalta laaditun arvontakaavion mukaisesti. Liigacupin puolivälierät pelataan lauantaina 19. maaliskuuta, välierät lauantaina 26. maaliskuuta ja finaali lauantaina 23. huhtikuuta.

Liigacupin alkulohkot 2011

Pohjoislohko
AC Oulu
TamU
FF Jaro
VPS
RoPS
JJK
KuPS

Etelälohko
FC Inter
HJK
FC Honka
IFK Mariehamn
Haka
TPS
MYPA

RoPSin liigacup-ottelut:
RoPS – TamU
RoPS – FF Jaro
RoPS – JJK
AC Oulu – RoPS
VPS – RoPS
KuPS – RoPS

Lähde: Veikkausliiga.com

RoPS jäi Liigacupissa ilman voittoa ja kaksi tehtyä maalia kuudessa matsissa kertoo kaiken oleellisen: joukkueen hyökkäyspeli ei toimi. Yksinäisenä kärkenä pelannutta Juha-Pekka Inkeröistä asiasta ei kuitenkaan voi syyttää, sillä Sisu oli ainakin kotona niitä harvoja pelaajia, joista kentän laidalle välittyi ns. yrittämisen meininki. Inkeröinen ei ole koulutukseltakaan varsinainen hyökkääjä, mutta miehen otteita tullaan varmasti näkemään lisää ensi kaudella – toivon mukaan myös muissa rooleissa.

Nchimunya Mweetwaa ei kentällä ole nähty. Drogban kerrotaan harjoittelevan täysipainoisesti, mutta kertaakaan häntä ei nimetty kokoonpanoon edes varamieheksi. Drogban on sanottu palaavan pian, mutta näin sanottiin jo yli puoli vuotta sitten. Koska mies sitten on 90 minuutin pelikunnossa tai edes 70 minuutin, tuntuu olevan joko tarkoin varjeltu salaisuus tai sitten kukaan ei vain tiedä.

RoPSin keskikentällä on nähtävissä mikanurmelan kokoinen autto. Kuopiosta tullut laituri Echiabhi Okodugha sekä toistaiseksi testimiehen statuksella pelaava Whiteson Simwanza vaikuttavat taitojensa puolesta joukkuetta vahvistavilta pelaajilta, mutta keskikentältä puuttuu selkeä kapellimestari, joka kertoisi esimerkillään muille miten pelataan. Nuori Chanda Mwaba ei tätä liiderin roolia ole kyennyt ottamaan.

Myös joukkueen puolustus on ollut, ehkä hieman yllättäen, lievissä ongelmissa. Joonas Ikäläinen ei ole vielä saanut linjaansa täysin kuntoon ja se on vuotanut vuorotellen niin keskeltä kuin laidoiltakin. Osasyynä on joukkueen läpi pyyhkäissyt voimakas flunssa-aalto, joka osoitti jälleen kerran Janne Turpeenniemen arvon joukkueelle. Kun tähän porukkaan lisätään nimet Stephen Kunda ja Liigacupissa positiivisesti yllättänyt Ville Syväjärvi, on lupa odottaa paljon parempaa.

Mutta ei huonoa jos ei jotain hyvääkin, sillä RoPSin maalivahtiosasto on paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Raamikas Jung-Hyuk Kwon on esittänyt loistopelastuksia ja korealainen myös näyttää enemmän maalivahdilta kuin pubijoukkueen metsäläiseltä. Myös Kari-Pekka Syväjärvi on saanut mukavasti peliaikaa. Nuoren miehen itsevarma pelinohjaus ja torjuntatyöskentely antavat viitteitä potentiaalista.

Loukkaantumisia eli ei, vielä tarvitaan vahvistuksia ja yksi sellainen on ehkä myös tulossa. Vielä kun joukkueelle löydetään toimiva pelisysteemi, saadaan yhteispeli toimimaan, sekä Mweetwa – tai edes Chile, Juuso ja Tenkula pelikuntoon, niin eiköhän tästä joukkue saada aikaiseksi. Ei RoPS viime kaudellakaan voittanut yhtään Liigacupin ottelua ja hyvin pärjättiin!

:)

2009-03-13-liigacup-tps-rops

RoPS päätti perjantaina Liigacup-urakkansa 3-0 (2-0) tappiolla Turun Palloseuralle. Näin ollen RoPS jäi näissä kinkereissä voitoitta ja oman lohkonsa jumboksi. Ainoan pisteen joukkue saalisti Mika-Matti Maisonvaaran vaparimaalilla, jolla se varmisti 1-1 kotitasurin JJK:n kanssa.

Liigacupin Lohko I:n sarjataulukko ennen tiistain MIFK-TamU -ottelua:

 TamU	 5	 4	 1	 0	 15 - 4	 13
 MIFK	 5	 4	 1	 0	 12 - 6	 13
 TPS	 6	 3	 2	 1	  9 - 4	 11
 Lahti	 6	 2	 3	 1	  8 - 10  9
 Inter	 6	 2	 1	 3	  9 - 10  7
 JJK	 6	 0	 1	 5	  5 - 12  1
 RoPS	 6	 0	 1	 5	  2 - 14  1

RoPS on sopinut kaksi harjoitusottelua maaliskuulle. Ottelut pelataan Kemin Junkohallissa:

26.3. klo 18.00 TP-47 – RoPS
29.3. klo 18.30 PS Kemi – RoPS

10.3.2009 Liigacup: FC Lahti - RoPS 2-0 (2-0)

RoPSin etelänkiertue jatkui heikolla esityksellä ottelua suvereenisti hallinnutta FC Lahtea vastaan. Raporttien mukaan kotijoukkue oli kaikilla osa-alueilla vieraita parempi ja tyytyi ottamaan Liigacupissa jatkopaikan helpolla 2-0 (2-0) voitolla. Molemmat maalit syntyivät puskumaaleista ja jälleen noin puolen tunnin pelin jälkeen.

RoPS peluutti maalillaan “torjuntavuorossa ollutta” Kari-Pekka Syväjärveä, jonka piikkiin FC Lahden osumia ei voi laittaa. Puolustuslinjassa Ville Syväjärvi korvasi Stephen Kundan topparina ja laidoille paluun tekivät Janne Turpeenniemi ja Marko Koivuranta. Jälkimmäinen oli vaikeuksissa FC Lahden Fofanan kanssa ja vaihdettiin jo puoliajalla Jukka Yrjänheikkiin. Jefferson Piresin ja Chanda Mwaban lievien vammojen takia myös keskikentälle oli tehty pieniä muutoksia. Whiteson Simwanza pelasi tutulla paikallaan alempana, Chibanga ja Chibwe ylempänä. Laidoilla pelasivat Mika-Matti Maisonvaara ja Echiabhi Okodugha, kärjessä yksinäinen Juha-Pekka Inkeröinen. Aiemmista tiedoista poiketen Zeddy Sailetia ei nähty kentällä.

FC Lahti hallitsi ottelua koko 90 minuuttia Jari Litmasen johdolla, eivätkä RoPSin keskikenttämiehet saaneet isäntien peliä pyörittänyttä Kuningasta kuriin. Voittomaalin puski rankkarialueen tuntumasta täydet minuutit pelannut ja tilanteessa vartioimaton Litmanen. 2-0 syntyi viisi minuuttia myöhemmin, kun RoPSin puolustus oli jälleen nukuksissa ja Eero Korte pukkasi takakulmalta pallon verkkoihin.

RoPSin joukkueenjohtaja Jorma Turpeenniemi harmitteli ottelun jälkeen säätä, pitkää sairaslistaa ja hyökkääjän puuttumista. :)

RoPS pelaa tänään Liigacupin viidennen ottelunsa FC Lahden vieraana. Ottelun isännät tarvitsevat voiton päästäkseen cupin jatkopeleihin. RoPS on mahdollisuutensa jo menettänyt.

RoPSin brassikärki Jefferson Pires loukkasi viime lauantain TamU-ottelussa kantapäänsä ja mies tarvitsee lääkärin arvioin mukaan noin viikon huilin. Piresin puuttuminen saattaa nostaa Zeddy Sailetin kokoonpanoon. Flunssan takia sivuun joutunut Stephen Kunda huilii myös tämänpäiväisestä ottelusta ja hänet topparin tontilla korvaa jo Seinäjoella hyvin esiintynyt Ville Syväjärvi. Myös Chanda Mwaba on kärsinyt polven ärtymisestä. Chilesle Chibwe puolestaan on omasta vammastaan toipunut.