Liigacupiin valmistautuva RoPS pelasi viikonloppuna harjoitusottelun paikallisvastustaja FC Santa Clausin kanssa.  RoPSilta puuttui ottelusta tällä viikolla harjoitusrinkiin liittyvät sambialaiset ja georgit sekä Nyom, Granlund ja Alonen. Joukkueen rungon lisäksi ottelussa esiintyi useampia testattavana olevia pelaajia ja omia junioreja. Jo pidempään joukkueena harjoittelleet Pukit veivät liigaseuraa lähes kaikilla osa-alueilla ja voittikin ottelun selvin lukemin 3-0. Maaleista kaksi teki hyvän ottelun pelannut Mika-Matti Maisonvaara ja yhden Tomi Hartikainen.

Harjoitusottelun tempo oli vaatimaton ja ropsilaiset tuntuivat etsivän omia roolejaan koko ottelun. Allen oli nostanut Taben keskikentälle Könösen rinnalle ja Turpeenniemen oikeaksi laituriksi. Näin testattavana oleville Jussi Fredrikssonille ja Dany Bardizbanianille saatiin aikaa näyttää taitojaan puolustuslinjassa yhdessä Jarkko Lahdenmäen ja Mika Gröhnin kanssa. Lahdenmäki ja Gröhn pelasivat ok pelit, mutta Gröhn taklasi keskialueella rumasti Santa Clausin Ville Ylipaavalniemen paareille. Molemmat testipelaajat (Fredriksson ja Bardizban) olivat valitettavasti täysin hukassa aktiivisemmin liikkuneen Santan kanssa. Toisella puoliajalla Tabe ja Turpeenniemi palasivat omille paikoilleen ja puolustus saatiin hieman rauhoittumaan, mutta junnuvoittoinen hyökkäyspeli oli koko ottelun juonetonta.

RoPS saa tällä viikolla harjoitusrinkiin mukaan sambialaiset ja muut. Yhteistä harjoitusaikaa on vain vajaa viikko ennen ensimmäistä liigacupin ottelua JJK:ta vastaan. Ottelu pelataan ensi sunnuntaina Ounashallissa klo 14.

           Kerola Chelidge
 Vesala                        Turpeenniemi
         Tabe       Könönen

 Gröhn Lahdenmäki Fredriksson  Bardizbanian
               Vikman

RoPSin treeneissä on tällä viikolla ollut mukana uusia miehiä. Testimiehistä Giorgi Chelidge (24) on kotoisin Georgiasta ja pelipaikaltaan hyökkääjä, ja Dany Bardizbanian (24) on Etchu Taben Yhdysvalloista mukanaan tuoma keskikenttäpelaaja.

Chelidge on Wikipedian mukaan pelannut viimeksi Israelin 1. divisioonan Sektzia Nes Tzionan joukkueessa (10 ottelua/0 maalia), Samsunsporissa Turkin 1. divisioonassa (1/0), FC Olimpi Rustavissa Georgian pääsarjassa (1/0) ja Neftchi Baku PFC:ssa Azerbaidzanin pääsarjassa (4/0). Hänellä on tilillään 1 A-maaottelu ja useampia alle 21-vuotiaiden maaotteluja.

Bardizbanian on pelannut lähinnä USA:n yliopistosarjoissa, mutta Allen haluaa antaa tuliaiselle näytön paikan.

Vaikka georgin seuralle toimittama CV ei täsmääkään nettilähteiden kanssa ja vaikka Nivan suomalaistamisprojekti alkaakin saamaan pikkuhiljaa koomisia piirteitä, toivotaan että tässä kaverissa on meille uusi jukkasantala.

Testipelaajista ainakin Chelidge tullaan näkemään tositoimissa jo ensi lauantain harjoitusottelussa FC Santa Clausia vastaan. Ottelu pelataan Ounashallissa alkaen klo 15.

RoPS pelasi sunnuntaina harjoitusottelun Ruotsin kakkosdivarissa pelaavaa Umeå FC:tä vastaan. Ottelu pelattiin Keskuskentällä, joka oli saatu aurattua ja lämmitettyä pelikuntoon. Näin Rovaniemellä päästiin pelaamaan kovatasoista ulkojalkapalloa jo huhtikuun alussa!

Kamppailun ensimmäisen jakso meni molemmilta joukkueilta totutellessa ulkopeliin ja vielä liukkaaseen tekonurmeen. Vieraat hallitsivat hienokseltaan ottelua RoPSin sorruttua yksinyrittämiseen ja harvojen avausten päädyttyä jatkuvasti suoraan vierasjoukkueelle. Erityisesti Chanda Mwaba ja georgialaiskaksoset tuntuivat hautovan palloa vähän liikaakin.

Huolimatta pukukoppien avainten häviämisestä kotijoukkue lämpeni ottelun toiselle puoliskolle. Dieselin sytyttyä se esittelikin paikoitellen varsin tyylikästä syöttöpeliä. Pavle Khorguashvilin toisen jakson alussa tekemä maali hyväksyttiin epäselvin perustein, mutta vähän sen jälkeen RoPS sai vaparin maalivahdin alueen oikeasta reunasta. Mwaban antaman vaparin ohjasi läheltä maaliin Chris Musonda. Toisen maalin teki vaihdosta tullut vasta 16-vuotias Jyri Kokkonen, joka harhautti nätisti kaksi Uumajan puolustajaa ja nosti pallon maaliin.

Kotijoukkueesta parhaiten esille nousivat pomminvarman pelin puolustuksessa pelannut Etchu Tabe, keskikentällä ahkeroinut Godfrey Chibanga sekä hyvin maalipaikkoja hakenut Nchimunya Mweetwa, joka tosin jäätyi läpiajoissa.

RoPSin kokoonpano:
             Chidi       Valter
             (Mweetwa)   (Markkula) 

 Pavle     Mwaba       Chibanga         Musonda
(Kokkonen)                             (Björkberg)            

Maisonvaara  Lahdenmäki    Tabe      Turpeenniemi
(Syväjärvi)
                   Vikman

Markkulalle yksivuotinen sopimus

Päävalmentaja John Allenin Turusta mukanaan tuoma Tuomas Markkula (19) on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen RoPSin kanssa.

Markkula on pelannut sekä laiturina että hyökkääjänä TPS:n lisäksi reservijoukkue ÅIFK:ssa ja Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa.

Edit: RoPSilla on tällä hetkellä 19 pelaajasopimusta, joten laajutta rinkiin tarvitaan edelleen. Erityisesti puolustajien osalta särkymävara on varsin pieni.

RoPS otti eilen 3-0 (2-0) voiton Ounashallissa OPS-jp:tä vastaan pelatussa harjoitusottelussa. Kotijoukkueen peli pyöri runsaista poissaoloista (Huuhtanen, Kunda, Granlund, Gyan, Mwaba, Tenkula) huolimatta hallipeliksi yllättävän mallikkaasti. Erityisesti vastikään vuoden sopimukset kirjoittaneet Khorguashvilin kaksoset olivat hyvällä pelipäällä, samoin kuin Godfrey Chibanga keskikentän keskustassa. Myös puolustuslinjassa pelanneet juniorit Jarkko Lahdenmäki ja Jukka-Pekka Syväjärvi onnistuivat hyvin Etchu Taben ja Janne Turpeenniemen johtaessa puolustusta.

Myös Nchimunya Mweetwan liikkuminen näytti paremmalta kuin kahdella edellisellä kaudella ja pääsipä Drogba puskemaan 2-0 osumankin Turpeenniemen keskityksestä. Muut kaksi maalia iski Pavle Khorguashvili. Ottelu oli kotijoukkueen hallinnassa, mutta myös OPS pääsi muutamiin vaarallisiin tekopaikkoihin, joista paras oli ylärimaan osunut laukaus. Toisella jaksolla Allen tarjosi peliaikaa junioreille.

Joukkueessa testattavana oleva Tuomas Markkula aloitti pelin vasempana laiturina. Teknisesti näppärältä vaikuttava pelaaja ei kuitenkaan päässyt kunnon tilanteisiin.

RoPSin avaus:

          Mweetwa   Chidi
Markkula                    Musonda
          Mwaba    Pavle

Syväjärvi Lahdenmäki Tabe   Turpeenniemi
               Vikman

Vaihdosta: V.Khorguashvili, Maisonvaara, Björkberg, Jyri Kokkonen (B)

Viikonlopun harjoitusottelukiertueeseen valmistautuva RoPS on tehnyt sopimukset harjoitusottelussa hyvin maaleja iskeneen Samuel Chidin (19) sekä oman A-juniori Jarkko Lahdenmäen (18) kanssa. Chidin sopimus kattaa ensi kauden ja sisältää option seuraavasta ja Lahdenmäen sopimus on kaksivuotinen.

RoPS pääsee mittauttamaan tasoaan perjantaina Kokkolassa KPV:tä (Ykkönen) ja sunnuntaina Seinäjoella SJK:ta (Kakkonen) vastaan. Ensi viikolla Rovaniemelle vieraaksi tulevat torstaina PS Kemi ja lauantaina OPS-jp, molemmat Ykkösestä. Viikonlopun otteluista sivussa ovat varmuudella ykkösveskari Mika Huuhtanen, sekä mahdollisesti inttiään parhaillaan suorittava Mika-Matti Maisonvaara.

Georgialaiskaksosilla Valter ja Pavle Khorguashvilillä on viikonloppuna viimeinen näytönpaikka, kertoo päävalmentaja John Allen RoPSin sivuilla. Testattavana pitkään ollut Tuomas Nikupeteri puolestaan päätti jättää ammattilaisjalkapalloilun kokopäivätyönsä nimissä.

                  Mweetwa
                  Chidi
Musonda                          Tenkula
Maisonvaara       Mwaba          Chibwe
                    ?
             Chibanga    Gyan
             Granlund     ?

    ?        Tabe        Kunda   Turpeenniemi
    ?        Lahdenmäki   ?          ?

                  Huuhtanen
                  Vikman

Lue myös:

RoPS otti eilen 3-0 (2-0) rutiinivoiton TP-47:sta Saarenkylästä Ounashalliin siirretyssä harjoitusottelussa. Loukkaantumisista ja sairastelusta jatkuvasti kärsivä RoPS peluutti ottelussa niin kolmosvalmentaja Mika Lumijärveä kuin kakkosvahti Kari-Pekka Syväjärveäkin kenttäpelaajana. Maaleista vastasivat Chibwe (syötti Saileti), Mweetwa (Simwanza) ja Chibanga (Chibwe).

RoPS pelaa viimeisen harjoitusottelunsa ennen liigakauden avausta viikon päästä tiistaina (14.4.) PS Kemiä vastaan. Liigakenraali on tarkoitus pelata Saarenkylässä.

RoPSin kokoonpano: Kwon; Maisonvaara – Ikäläinen (70. Lumijärvi) – Syväjärvi – Yrjänheikki (43. Inkeröinen); Simwanza – Chibwe – Mwaba (80. K-P Syväjärvi) – Okodugha – Saileti (67. Pires); Mweetwa (43. Chibanga).

Testimiehille sopimukset

RoPS teki kolmen vuoden sopimukset helmikuusta lähtien testattavina olleiden White Simwanzan ja Godrey Chibangan kanssa. Tuoreen hyökkääjän Christopher Musondan kanssa tehtiin sopimus ensi kaudesta. Vasta Rovaniemelle ehtinyt Musonda seurasi TP-47 -ottelua kentän laidalta. Pelaajasopimuksia on nyt 22.